SuPer koulunkäynninohjaajien asialla

Koulunkäynninohjaajien määrä SuPerin jäsenistössä kasvaa

Koulunkäynninohjaajan kelpoisuusehtona ovat usein sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja tai kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto tai ammattitutkinto, koulunkäynninohjaaja (ent. koulunkäynnin aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja).

Koulunkäynninohjaajan työ edellyttää taitoa kohdata erilaisuutta, edistää suvaitsevaisuutta, tunnistaa ongelmatilanteita ja toimia ennaltaehkäisevästi. Työtä tehdään jatkuvassa vuorovaikutuksessa oppilaiden ja pedagogisessa vastuussa olevan opettajan kanssa.

Koulunkäynninohjaajan työnkuva on entistä haastavampi, ja koulumaailmassa lähihoitajataustaiset koulunkäynninohjaajat ovat usein kouluterveydenhoitajan lisäksi ainoita, joilla on terveydenhuollon osaamista. Erityisesti tämä korostuu työskenneltäessä vaikeasti vammaisten oppilaiden kanssa, mutta myös niiden lasten ja nuorten kanssa työskenneltäessä, joilla on perussairauksia ja jotka tarvitsevat esimerkiksi lääkehoitoa tai voinnin seurantaa koulu- tai iltapäivätoiminnan aikana.

Useissa kouluissa koulunkäynninohjaajat toimivat aamu- ja iltapäivätoiminnassa ohjaajina vastuullisena aikuisena. Näissä kouluissa on saatu lisää tunteja koulunkäynninohjaajien työpäivään ja vammaispalvelulain mukaiseen kuntouttavaan aamu- ja iltapäivätoimintaan.

Kun koululaisella ilmenee lääkehoitoa vaativa sairaus tai kun kouluun on tulossa säännöllistä lääkehoitoa tarvitseva lapsi, joka ei itse pysty huolehtimaan lääkityksestään, huoltajien ja terveys- ja opetustoimen on yhdessä huolehdittava siitä, että lääkehoidon toteuttamisesta koulupäivän aikana sovitaan.

Koulunkäynninohjaajien työtä ohjaavia lainsäädäntöjä ja ohjeistuksia ovat:
Perusopetuslaki 628/1998/,1136/2003, 246/2015
Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017
Työsopimuslaki 26.1.2001/55
Työaikalaki 9.8.1996/605
Vuosilomalaki 18.3.2005/162
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738
Laki yksityisyydensuojasta työelämässä 13.8.2004/759
Vammaispalvelulaki 380/1987
Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301
Tietosuojalaki 2018/1050
Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 21.5.1999/621
Laki ja asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994, 564/1994
Turvallinen lääkehoito: Opas lääkehoitosuunnitelman laatimiseen.
Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2021:6.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-8682-4

Lisää tietoa koulunkäynninohjaajan työstä löydät SuPerin esitteestä.