Työmarkkinakeskusjärjestöt sopuun lomautuksista ja työttömyysturvasta
STTK, EK, KT, SAK ja Akava esittävät maan hallitukselle, että koronakriisin vuoksi työlainsäädännön ja sosiaaliturvan väliaikaisia muutoksia jatketaan vuoden loppuun asti.
Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että lomautusneuvottelut voidaan käydä nopeimmillaan viidessä päivässä ja lomautusilmoitusaikaa on lyhennetty viiteen päivään. Normaalisti yt-neuvottelut ovat kestäneet 14 päivästä kuuteen viikkoon. Samalla työttömyysturvan omavastuupäivät poistetaan lomautetuilta ja irtisanotuilta, jotta palkansaajat saavat koko lomautus- tai työttömyysajalta työttömyyskorvauksia. Tämä olisi voimassa vuoden loppuun saakka.
Hallitukselle esitetään, että lomautuksen perusteella maksettavan työttömyyspäivärahan enimmäismaksuajan kuluminen on myös keskeytetty vuoden loppuun asti. Tämän lisäksi järjestöt esittävät, että myös työttömyyden perusteella maksettavan työttömyyspäivärahan enimmäismaksuajan kuluminen keskeytetään. Vuoden loppuun asti tätä keskeyttämistä sovelletaan työttömyyspäivärahaan, jota maksetaan 16.3.2020 tai sen jälkeen alkaneeseen työttömyyteen.
Järjestöjen mielestä lomautuksen helpottaminen ja työttömyyskorvausten parantaminen muodostavat kokonaisuuden, jonka molemmat osat on toteutettava. Esitys on jatkoa järjestöjen 18.3.2020 tekemälle sopimukselle.
Lisätään koronatestauksia työterveyden kautta
Järjestöt painottavat, että koronatartuntatestausta on lisättävä huomattavasti. Testauksessa on nykyistä paremmin hyödynnettävä työterveyshuoltoa. Tästä syystä valtion olisi korvattava koronatartuntatestit työterveydenhuollossa väliaikaisesti siten, että Kelan maksama työterveyshuollon korvaus kattaa 75 prosenttia testien työnantajalle aiheutuvista kustannuksista.
Järjestöt painottavat myös kuntien kyvyn varmistamista huolehtia velvoitteistaan. Yhteisessä esityksessä on mukana myös kokeilu työnantajan kustantaman koulutuksen verovapaudesta 1 500 euroon saakka. Tämä olisi voimassa 31.12.2020 saakka.
Katso tästä työmarkkinajärjestöjen yhteinen esitys exit-toimista.
Lisätietoja STTK:ssa: Puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030
EK, toimitusjohtaja Jyri Häkämies
KT, työmarkkinajohtaja Markku Jalonen
SAK, puheenjohtaja Jarkko Eloranta
Akava, puheenjohtaja Sture Fjäder