21.8.2020

THL: Päiväkoti ei voi vaatia testitodistusta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) painottaa, että oireinen lapsi tulee viedä koronatestiin, jos hänellä on uusi hengitystieinfektio tai on syytä epäillä korona-altistumista. Jos koronatesti on otettu ja oireet jatkuvat, ei ennen testituloksen valmistumista tulisi mennä kouluun tai päiväkotiin.

Tartuntatauteja koskeva yleisohje on, että sairaana ei mennä kouluun tai töihin, eikä sairasta lasta viedä päivähoitoon. Kun oireilu on selvästi vähenemässä, lapsi voi mennä päiväkotiin tai kouluun, vaikka oireet eivät olisi kokonaan loppuneet. 

− Jos lapsi saa testiajan vasta usean päivän päähän ja oireet ehtivät kokonaan loppua ennen sitä, testiin ei tarvitse mennä. Oireeton lapsi voi palata normaalisti päiväkotiin tai kouluun, sanoo asiantuntijalääkäri Emmi Sarvikivi THL:stä.

Päiväkodilla tai koululla ei ole oikeutta vaatia nähtäväkseen todistusta lapsen koronatestistä eikä edellyttää, että todistus on ehto päiväkotiin tai kouluun palaamiselle. Koronatestauksessa on kyse henkilökohtaisesta terveystiedosta samalla tavoin kuin minkä tahansa muun potilastiedon kohdalla. 

Lähde: THL:n tiedote 20.8.2020