THL kerää tietoa koronaepidemian vaikutuksista sosiaalihuollon palveluihin ja asiakkaisiin
Kuntien tilannekuvaa sosiaalihuollon palveluista seurataan viikoittain sosiaali- ja terveysministeriön ja aluehallintovirastojen tekemällä kuntakyselyllä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisee tiedot verkkosivuillaan.
Ensimmäisiä havaintoja:
- asiakkaiden yksinäisyys ja turvattomuuden tunne ovat kasvaneet
- kuntalaisilla on yhä enemmän taloudellisia ongelmia, uupumista ja eristäytymisestä aiheutuvia hankaluuksia
- erityisesti ikäihmisten tilanne ja lapsiperheiden jaksaminen herättävät huolta
- myös esimerkiksi päihdeongelmien on havaittu lisääntyneen.
Ristiriitaista on, että vaikka elämäntilanteet ovat vaikeutuneet, palvelujen käytön kynnys on koronaepidemian aikana kasvanut.
Kunnissa on huolta sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyydestä ja jaksamisesta tilanteen pitkittyessä. Vaikka useimmissa kunnissa tilanne on rauhallinen, osaa kuntia mietityttää, miten ne pystyvät vastaamaan kasvaviin palvelutarpeisiin, kun ihmiset alkavat jälleen avoimemmin hakeutua palvelujen piiriin.
Tutustu tietoihin THL:n sivuilla:
Lähde: THL:n uutinen 13.5.2020