Verkkokolumni: Työntekijät ovat työnantajan suurin voimavara
Valtakunnansovittelijan sovintoesityksen hylkääminen on herättänyt paljon keskustelua. Asiaa on ihmetelty, työnantajapuoli ei ole ollut tyytyväinen ja muut pääsopijajärjestöt ovat arvostelleet ankarasti SuPeria ja Tehyä. Jäseniltä sen sijaan olemme saaneet paljon kannustusta ja kiitosta, ja jäseniä varten tätä työtä tehdään.
Sovintoesitystä ei hylätty heppoisin perustein, vaan asiantuntijat arvioivat tarkkaan esityksen kaikki kohdat. Emme ole keskeyttäneet neuvotteluja, vaan haluamme jatkaa niitä mahdollisimman pian. Kaikki tahot haluavat päästä pian sopimukseen, mutta huonoa sopimusta emme voi hyväksyä.
Jokainen järjestö päättää aina itsenäisesti neuvottelutuloksen tai sovintoesityksen hyväksymisestä. Esitys voi kohdella eriarvoisesti eri ammattiryhmiä, jolloin joidenkin järjestöjen voi olla helpompi hyväksyä se. Jokainen järjestö puolustaa oman jäsenkuntansa etuja. Kysymyksessä on aina kokonaisuus, jota tulee arvioida. On sanottu, että palkankorotukset ovat puhdasta matematiikkaa. Se on totta, mutta on merkitystä, miten ja mistä korotukset lasketaan.
Kun neuvotellaan uusista työehtosopimuksista, tarkoituksena on parantaa kunkin järjestön edustaman alan työehtoja. Hoitoalalla palkka on pieni työn vaativuuteen, vastuullisuuteen ja kuormittavuuteen nähden. Työssä ollaan vastuussa ihmishengistä ja usein vaaditaan kohtuuttomastikin joustavuutta. Neuvotteluissa keskustellaan myös muusta kuin palkasta: työehtoja halutaan kehittää kokonaisuutena. Siksi alakohtainen sote-sopimus on merkittävä osa näitä neuvotteluja. Sopimukselle annettiin vihreää valoa edellisellä neuvottelukierroksella ja nyt asian tulee aidosti edetä ja tulla voimaan pikaisemmin kuin sovintoesityksessä ehdotettiin.
Hoitoala, johon luen myös varhaiskasvatuksen, on kamppaillut usean vuoden ajan alan vetovoiman hiipumisen kanssa. Työ on antoisaa, motivoivaa ja ihmisten auttaminen on hoitajille todella tärkeä asia elämässä. Moni haluaisi tehdä hoitotyötä koko työuran ajan. Työhön on hyvä koulutus, ja kokemus tuo lisää ammattitaitoa. Työ on kuitenkin tullut vuosi vuodelta raskaammaksi ja yhä useampi joutuu jättämään alan toimeentulo-ongelmien tai jaksamisongelmien vuoksi. Myös eettinen kuorma pakottaa osan muille aloille. Eettinen kuorma syntyy, kun työtä ei voi tehdä niin hyvin kuin haluaisi. Henkilökuntaa on liian vähän ja esimerkiksi sijaispulan aiheuttamat tuplavuorot verottavat monen jaksamista. Joustamisen vaatimukset ovat kasvaneet kohtuuttomiksi ja ne ovat olleet valitettavan yksipuolisia.
Kilpailukykysopimus tehtiin pakon edessä ja se verotti voimakkaasti pienituloisten naisten kukkaroa. Samoilta ihmisiltä vaaditaan nyt riskinottoa oman ja läheisten terveyden uhalla ja venymistä hyvin poikkeuksellisissa oloissa. Suojavarusteita ei ole riittävästi ja ohjeistus on ollut puutteellista. Vaara on läsnä työssä joka päivä, eikä etätyön mahdollisuutta ole. Valmiuslain käyttöönotto toi mukanaan mahdollisuuden heikentää työsuhteen ehtoja esimerkiksi irtisanomisajan ja vuosilomien osalta. Samaan aikaan ei kuitenkaan saisi pyytää tai vaatia mitään tästä erityislaatuisesta työstä ja ajasta. Taputusten ja rakennusten valaisujen olisi riitettävä. Ei ihme, että moni kokee tulleensa loukatuksi.
Sopimus syntyy aikanaan, näin on aina käynyt. Hoitajat ansaitsevat hyvän työehtosopimuksen, joka on edellytys alan tulevaisuudelle työmarkkinoilla. Emme vaadi kohtuuttomia, vaan vaatimukset ovat jopa maltillisia. Alan arvostuksen tulee näkyä myös palkassa ja muissa työsuhteen ehdoissa. Siihen hoitajilla on oikeus. Työntekijöiden hyvinvoinnista kannattaa huolehtia ajoissa - se olisi valtiovallan ja työnantajien taholta järkevää varautumista tulevaisuuden haasteisiin.
Silja Paavola, puheenjohtaja