Kolumni: Uusi vuosi ja kujeet entiset - Vai onko toivoa paremmasta?
Vuosi vaihtui. Tuoko se uutta toivoa meille sote- ja kunta-alalle, se nähdään, kun mennään vuotta 2025 eteenpäin.
En tehnyt uudenvuodenlupausta, mutta jotkut teistä varmaan tekivät. Sitäkään ei vielä tiedä, toteutuvatko lupaukset. Uskotaan kuitenkin parempaan tulevaisuuteen ja siihen, että meitä lähihoitajia, ammattilaisia, tarvitaan tulevaisuudessakin, vaikka nyt tuntuu, että muutokset myllertävät meidän motivaatiotamme tehdä sitä työtä, missä olemme parhaita asiantuntijoita ja parhaita osaajia.
Hallituksen viime vuoden toimenpiteet ovat haastaneet ja haastavat meitä edelleen. Hyvinvointialueiden yhteistoimintaneuvottelut eivät näytä loppuvan ja myös kunnissa on paineita talouden tasapainottamiseen. Monet hallituksen lakimuutokset eivät vielä näy, mutta kun mennään kevättä eteenpäin tilanne voi olla erilainen ja koskettaa myös teitä ammattilaisia alueilla.
Muistakaa, että meillä hoitajilla on merkittävä rooli yhteiskunnassa. Ilman meitä ei arki pyöri päiväkodeissa, ikäihmisten asumisyksiköissä, sairaaloissa, vammaispalveluissa – kaikkialla, missä lähihoitajia työskentelee.
Kansallinen lähihoitajapäivä on teidän päivänne. Olkaamme ylpeitä, sillä teemme merkityksellistä työtä.
Tehdään tästä vuodesta paras superilainen vuosi. Nostetaan yhdessä esille se osaaminen, ammattitaito ja ammattiylpeys, joka meillä kaikilla on. Tehdään se näkyväksi joka niemeen ja notkoon kautta Suomenmaan. Paikallisesti paras, SuPer
Päivi