SuPerin Paavola vanhustenviikolla: Kotihoidon tilanne ei kestä eettistä tarkastelua
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vetoaa kuntiin, että ne turvaisivat vanhuspalvelulain vaatimusten mukaiset kotihoidon palvelut. - Kunnalla on tietty määrä euroja. On arvovalinta mihin ne käytetään. Nyt kun ollaan järjestämässä sosiaali- ja terveyspalveluja uudelleen, tulee samalla tarkastella sitä, miten varmistetaan, että kuntayhtymät kykenevät tulevaisuudessa lainmukaiseen laadukkaaseen kotihoitoon.
Kotihoidossa työskentelevät lähi- ja perushoitajat ovat huolissaan hoidon laadusta ja asiakasturvallisuudesta. Työkuorma kasvaa jatkuvasti ja henkilökunta uupuu. Kotihoidon asiakkaat jäävät vaille heille myönnettyjä palveluja ja asiakkaiden koetaan jäävän jopa heitteille, sillä hoitohenkilökuntaa ei ole riittävästi. Suurin ongelma on, että yhtä asiakasta kohden jäävä aika on aivan liian lyhyt. Arvokkaaseen elämään kuuluu muutakin kuin välttämättömästä ravinnosta, hygieniasta ja sairauksista huolehtiminen. Vallalla oleva käytäntö on riski asiakasturvallisuudelle ja eettisesti väärin.
Vastuu ikäihmisten hoidosta on lain mukaan kunnalla. Kunnallisen kotihoidon tulee olla laadultaan sellaista, että se tukee inhimillistä elämää ja on eettisesti päivänvalon kestävää. Vanhuspalvelulain mukaan kunnan on järjestettävä iäkkäälle henkilölle laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka ovat hänen tarpeisiinsa oikea-aikaisia ja riittäviä (13§). Tällä hetkellä lain vaatimukset eivät toteudu.
Kunnallisella kotihoidolla ei ole resursseja vastata kotihoidon asiakkaan inhimillisiin tarpeisiin. Syntyy eriarvoistumista, kun osalla on varaa ostaa itselleen tai omaisilleen inhimillisyyttä.
Kotihoidon työntekijät haluavat antaa laadukasta ja eettisesti oikeaa hoitoa asiakkaille, mutta heille ei anneta siihen mahdollisuutta. Toimintakykyä ylläpitävällä toiminnalla ja sosiaalisella vuorovaikutuksella voidaan säästää kunnan euroja, kun kotihoidon asiakkaat voivat paremmin.
Kotihoito ei voi korvata tehostettua palveluasumista, jossa henkilökunta on ympärivuorokauden paikalla. Vallalla on sellainen harha, että sama hoiva, jota saa ympärivuorokautisessa hoidossa, voitaisiin antaa samantasoisesti kotiin. Kotona hoito muuttuu helposti ”temppukeskeiseksi”. Suoritetaan tiettyjä hoidollisia tehtäviä, jolloin kokonaisvaltainen kuva asiakkaan tilasta, havainnointi, voinnin seuranta ja asiakkaan turvallisuuden tunne jäävät saavuttamatta.
SuPer järjestää mielenilmauksen hyvän vanhustenhoidon puolesta torstaina 6. lokakuuta klo 17.00 Kansalaistorilla Helsingissä.
SuPerissa on kaikkiaan lähes 90 000 jäsentä, jotka työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kasvatusalalla julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085