21.9.2023

SuPerin Paavola: Vammaispalvelulain voimaantuloa ei saa lykätä

SuPer ei hyväksy vammaispalvelulain voimaantulon lykkäämistä. Lain piti tulla voimaan lokakuun alussa, mutta sitä siirretään vuodella ja kolmella kuukaudella eteenpäin. SuPerin mukaan lykkäämisen vaikutuksia hoitoalan veto- ja pitovoimaan ei ole huomioitu. – SuPerilaiset hoitajat elävät vammaispalvelujen arkea päivittäin ja näkevät uudistuksen tarpeen, joten tuntuu kohtuuttomalta, että välttämätöntä uudistusta siirretään vuoteen 2025, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.

Voimassa oleva vammaispalvelulainsäädäntö on vanhentunut eikä täytä täysin perustuslain tai YK:n vammaissopimuksen vaatimuksia. Uusi vammaispalvelulaki vahvistaa vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Lailla on pyritty ottamaan huomioon erilaiset toimintarajoitteet nykyistä paremmin, jotta vammaisia henkilöitä ei jäisi väliinputoajiksi palvelujärjestelmässä. – Lain voimaantulon lykkäämiselle ei ole riittäviä perusteluja, Paavola kertoo.

Lain voimaantulon lykkääminen ei poista tai vähennä uuden vammaispalvelunlain piiriin kuuluvien henkilöiden tämänhetkistä palveluntarvetta. Uuden vammaispalvelulain voimaantulo on merkityksellinen myös palvelua toteuttavalle henkilökunnalle.

- SuPer edustaa vammaispalveluiden suurinta työntekijäryhmää, lähihoitajia. Laadukkaiden ja asiakkaiden todellista palveluntarvetta vastaavien palveluiden tuottaminen hyvinvointialueilla edellyttää riittävän määrän sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöitä. Jotta alalle saadaan riittävästi ammattilaisia, on veto- ja pitovoimaa parannettava myös lainsäädännöllä, Paavola muistuttaa.

SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085