SuPerin kannanotto: Nolla- ja puitesopimukset heikentävät työntekijän toimeentuloa
Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 55 000 työntekijää. Määrä kasvaa hurjaa vauhtia kuntien tehdessä päätöksiä toimintojensa ulkoistamisesta. Usein ajatellaan, että yksityinen on monella mittarilla kunnallista parempi. Kehitystä pitkään yksittäisen lähi- tai perushoitajan näkökulmasta seuranneena työskentely yksityisellä sektorilla näyttää kuitenkin tätä nykyä kaikkea muuta kuin houkuttelevalta. Työntekijöiden kärsimys ja ahdinko ovat yksityistämisbuumin myötä saaneet selvästi uudet mittasuhteet. Miksi näin?
Kunnat valitsevat kilpailutuksissa yleensä halvimman vaihtoehdon. Kuntien tavoittelema kustannussäästö haetaan yksityisellä ensi sijassa työntekijöiden selkänahasta. Suurten hoiva-alan yritysten tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman suurta voittoa osakkeenomistajille, jolloin työntekijät nähdään vain kustannuseränä. Sote-bisneksessä on kokonaisuudessaan kyse kasvavasta miljardiluokan bisneksestä, jonka voitot valuvat ulkomaisille sijoitusyhtiöille.
Mitä tässä yhtälössä jää arvokasta hoitotyötä tekevälle lähi- tai perushoitajalle: silpputyötä, nollasopimuksia ja epävarmuutta toimeentulosta. Vakituinen kokoaikainen työsuhde, työntekijän oikeuksien kunnioittaminen ja edes elämiseen riittävä toimeentulo ovat vain kaunis muisto. Epäsäännöllisestä työstä on tullut alalla enemmän sääntö kuin poikkeus. Hoiva-alan suuret yritykset toimivat omilla säännöillään ja kiertävät työntekijöiden oikeuksia ja työsuhdeturvaa.
Osa hoiva-alan yrityksistä solmii jo nykyisellään valtaosan uusista työsopimuksista ns. nollasopimuksina. Niissä työajan on sovittu vaihtelevan tiettynä ajanjaksona työnantajan tarjoaman työn perusteella työsopimuksen mukaisen vähimmäismäärän ja enimmäismäärän välillä, esim. 0-116,5 tunnin välillä kolmessa viikossa tai 1-116,5 tuntia kolmessa viikossa. Myös ns. puitesopimuksia, joissa sovitaan mahdollisten tulevien määräaikaisten työsuhteiden ehdoista, käytetään paljon.
Yhteistä nollasopimuksille ja puitesopimuksille on se, etteivät ne kumpikaan takaa työntekijälle lainkaan työtunteja. Toisaalta ne eivät myöskään velvoita työntekijää työskentelemään. Miksi tällaisia sopimuksia, joissa työsopimuksen ydintarkoituksen vastaisesti puolin ja toisin ei oikeasti sitouduta työn tekemiseen, halutaan yhä enenevässä määrin työnantajan aloitteesta käyttää?
Siihen on varmasti olemassa vain yksi syy: säästöt. Työntekijöiden oikeuksien ja työsuhdeturvan kiertämisellä saadaan aikaan säästöjä, joiden tavoitteluun em. pörssiyritykset ovat erikoistuneet. Ison yrityksen laajoille hartioille kuuluva riski on haluttu siirtää yksittäisen työntekijän kannettavaksi, mikä on vastuutonta toimintaa. Yritykset ovat löytäneet pelikentän, jolla voivat pelailla vapaasti omilla säännöillään työntekijöiden oikeuksia polkien. Monella työpaikalla olisi jatkuvasti tarjolla työtä niin paljon, että se riittäisi uusille vakituisille kokoaikaisille työntekijöille, mutta siitä huolimatta käytetään nolla- tai puitesopimuksia. Jopa vakituisen työntekijän sijainen palkataan tätä nykyä usein nollasopimuksella, vaikka on selvää, että työvoimantarve on tilanteessa olemassa.
Työntekijöiden on tuotava kaikki epäkohdat liiton tietoon, jotta tilanteisiin voidaan puuttua. Siihen tarvitaan kaikkien silpputyössä ja nollasopimuksella työskentelevien jäsenten rohkeutta. Suurten yritysten vapaalennon ja kyseenalaisen pelailun on päätyttävä!
Nollasopimuksista ja puitesopimuksista lisää >>
Tiivistelmä nolla- ja puitesopimusten ongelmista >>