Mielipide: Teknologian vaikutuksesta hoitajien ajan säästämiseen ei ole luotettavaa tutkimustietoa
Osa työnantajien edustajista ajaa voimakkaasti teknologian käytön huomioimista, jotta hoitohenkilökunnan määrää voidaan vähentää. Tutkimusnäyttö eri teknologisten sovellusten vaikutuksesta hoitohenkilökunnan ajankäyttöön kuitenkin puuttuu. Ennen kuin teknologian tuoma ajansäästö hoitotyöstä voidaan riippumattomalla tutkimuksella osoittaa, ei sen vaikutusta hoitajien ajankäyttöön voida todellisuudessa tietää.
Lähihoitajat käyttävät jo nyt paljon teknologiaa työssään. Ajan säästyminen teknologian avulla ei ole itsestään selvyys, päinvastoin. Työterveyslaitoksen Enemmän aikaa empatialle – hankkeen loppuraportissa todetaan, että hoivatyön osana on nykyään yhä enemmän teknologian käyttöönottoon, ylläpitoon, markkinointiin ja sen häiriöihin liittyvää työtä, johon ei ole varattu riittävästi aikaa arjessa. Teknologian käyttö osana hoitajan työtä tulisi tunnistaa aikaa vaativana työtehtävänä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työvuorosuunnittelussa hoitajille jätetään väljyyttä teknologian opetteluun tai käyttöönottoon täyteen suunnitellun asiakasajan sijasta.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen laadun nostolle ja inhimillisyyden lisäämiselle on edelleen tarvetta. Jos teknologisilla sovelluksilla voidaan saada hoitajille näiden tekijöiden parantamiseen lisää aikaa, tämä ei voi kuitenkaan vaikuttaa hoitohenkilöstön määrän vähentämiseen. Jos hoitajia määrää vähennetään, hoidon laatua ja inhimillisyyttä ei saada lisättyä.
Silja Paavola
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer