Mielipide: ”Tänään en saanut hoitajaa isälleni”

SuPerilla oli jo useita vuosia sitten kampanja, jossa varoiteltiin hoitajapulasta. Kampanjassa mies joutuu ottamaan isänsä työpaikalleen. Teema on valitettavan ajankohtainen, mutta se on laajentunut vanhustenhoidosta koko sote-sektorille ja varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatus oli vielä muutama vuosi sitten hyvinkin vetovoimainen. Lakimuutosten myötä varhaiskasvatuksen lastenhoitajien asema muuttui ja se heikensi alan vetovoimaa tuntuvasti ja pahensi työvoimapulaa.

Vanhustenhoidon hoitajamitoituksesta on käyty vääntöä kauan. SuPer vaati sitovaa hoitajamitoitusta todella pitkään, sillä meille oli selvää, että pelkkä suositus ei tule koskaan riittämään. Aina löytyi syy, miksi suositusta ei noudatettu ja asiakasturvallisuus vaarantui usein, vaikka työntekijät ilmoittivat epäkohdista. Sitova hoitajamitoitus olisi pitänyt saada lakiin aikaisemmin, sillä tilanteen korjaaminen vie nyt liian kauan ja osa hoitajista on jo jättänyt alan.

Työnantajapuoli on vaatinut, että lakia ei tarvitsisi noudattaa mitoitusten osalta, koska koulutettua hoitohenkilökuntaa ei ole saatavilla riittävästi. Varsinaiseen ongelmaan ei edelleenkään haluta puuttua eli kuinka korjataan hoitajapula ja pidetään ala vetovoimaisena. Myöskään asiakkaiden hoidon tarve ei vähene hoitajapulan vuoksi vaan heillä on edelleen oikeus hyvään hoitoon.

SuPerin jäsenistön viesti on, että palkkaus, työolot ja työnkuva on saatava kuntoon, jotta alalla pysytään ja sinne hakeudutaan myös jatkossa. Työntekijöitä kannattaa kuunnella, sillä he tietävät parhaiten ratkaisut hoitajapulaan. Hoitajat katsovat aina asioita myös asiakkaiden näkökulmasta, sillä ammattiosaamisen lisäksi ammattietiikka on vahva.

Hoito- ja hoivatyö on yhteiskunnallisesti hyvin merkittävää työtä, ja hoitajat kokevat työn merkitykselliseksi ja haluavat hoitaa hyvin. Kansalaisilla on oikeus heille luvattuihin palveluihin ja valtion on viime kädessä turvattava palvelut. Kriisiaikoina tämä on entistäkin tärkeämpää ja on osa varautumista ja kokonaisturvallisuutta. Mutta se ei tapahdu pakkolakeja säätämällä vaan huolehtimalla hoitoalan vetovoimasta normaaliaikana.

Jos hoitajapulaa ei viimein korjata, joudumme luopumaan tai karsimaan reippaasti hyvinvointipalveluja. Kuinka moni on valmis hoitamaan läheisensä kotona ja onko työelämä valmis siihen, että työntekijät ottavat vapaata hoitaakseen omaisensa? Ovatko kodit riittävän tilavia ja turvallisia, että omaisten hoitaminen on mahdollista? Onko yhteiskuntamme valmis siihen, että siirrymme kaikki osa-aikahoitajiksi? Sillä kaikilla meillä on lähipiirissä joku, joka tarvitsee hoivaa.

Sovittelulautakunnan tiistaina 10.5. antama sovintoehdotus kunta-alan työriitaan ei anna mitään eväitä hoitajapulan ratkaisuun.

Silja Paavola
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer