Mielipide: Rapautuneiden sote-palvelujen jälleenrakentaminen on kallista ja vaikeaa

Hoitajapula näkyy koko sote-sektorilla ja varhaiskasvatuksessa. Se vaikuttaa esimerkiksi mahdollisuuksiin hoitaa koronapotilaita vanhustenhoidossa ja järjestää laajoja koronarokotuksia kansalaisille. Suomen huoltovarmuus ei tällä hetkellä ole sellainen, että voimme selvitä hyvin meitä koettelevista kriisiajoista. Tästä huolimatta hoitajapulaa ei olla valmiita ratkaisemaan eikä korjaamaan alan suurinta ongelmaa eli palkkausta. Sote-sektorin ja varhaiskasvatuksen palveluja ei haluta turvata varmistamalla, että työntekijöitä on tulevaisuudessa riittävästi. Onko unohdettu, että työntekijät tuottavat nämä palvelut ja ilman heitä se ei onnistu. Missä on päättäjien kriisitietoisuus?

Poliittiset päättäjät joutuvat jatkuvasti tekemään valintoja, joista useimmat onneksi johtavat maamme ja kansalaistemme parhaaksi ja vahvistavat hyvinvointivaltiotamme. Valitettavasti samaa ei voida sanoa kaikista ratkaisuista. Sosiaali- ja terveydenhuolto sekä varhaiskasvatus ovat keskeisimpiä elementtejä hyvinvointiyhteiskunnan menestymisen kannalta. Jos nämä palvelut vaarantuvat ja rapautuvat, vaarantuu yhteiskunnassa kaikki muukin toiminta: Elinkeinoelämän toimeliaisuus hiipuu, maan huoltovarmuus loppuu ja muutkin hyvinvointiyhteiskunnalle ominaiset tunnusmerkit katoavat.

Juhlapuheissa muistetaan usein hoitajat ja heidän maamme huoltovarmuutta edistävä asema. Nämä puheet eivät valitettavasti tuota konkreettisia tekoja. Rapautuneiden sote-palvelujen jälleenrakentaminen on kallista ja vaikeaa. Nyt näitä hyvinvointipalveluja rapautetaan tietoisesti, kun hoitoalan pito- ja vetovoimaongelmaa ei ratkaista.

Olemme Suomessa sellaisessa tienristeyksessä ja valintatilanteessa, jossa oikean väylän löytämiseen on vielä mahdollisuus. Sote-uudistus on vuosikymmenien yrittämisen jälkeen kasassa ja hyvinvointialueet lähtökuopissaan. Samaan aikaan meillä on sote- ja varhaiskasvatusalan ammattilaisista huutava pula. Alan työolosuhteet ovat todella haastavat ja näiden alojen koulutusten vetovoima on voimakkaassa laskusuunnassa.

Kaikki poliittiset päättäjät eivät ole vielä tiedostaneet koulutetun ja sitoutuneen henkilöstön merkitystä sote- ja varhaiskasvatussektoreiden toiminnassa. Jos henkilöstöä ei ole ja sitä ei alalle saada houkuteltua, järkevä ja vastuuntuntoinen päättäjä pyrkii omilla ratkaisuillaan tekemään kaikkensa tilanteen parantamiseksi. Virheratkaisuista ja väärän tien valitsemisesta tulee maallemme sellainen lasku, joka pistää koko hyvinvointiyhteiskuntamme polvilleen. Odottelu ja asioiden lykkääminen huomiseen vain kasvattavat virhevalintojen hintaa. Jo syntyneiden vahinkojen korjaaminen ei välttämättä myöhemmin enää onnistu suurillakaan ponnisteluilla. Nyt vaaditaan poliitikoilta selkärankaa ja tekoja juhlapuheiden sijaan. Ratkaisun aika on nyt eikä huomenna.

Silja Paavola
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer