Mielipide: Lainsäädännöllä on korjattava hoitajapulaa, ei pahennettava sitä

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä varhaiskasvatusta koskeva työvoimapula on seuraus monista säästötoimista ja vääristä poliittisista päätöksistä. Nämä päätökset tulisi nyt korjata ja keskittyä ratkaisemaan hoitajapula keinoilla, jotka ovat päättäjienkin tiedossa. Hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa haastavissa olosuhteissa ja samalla muutos on myös mahdollisuus tehdä asioita paremmin.

Hoitoalalle hakeutumista ohjaa aina halu tehdä laadukasta hoitotyötä asiakkaan hyväksi ja tästä yhteiskunnallisesti merkittävästä työstä tulee maksaa riittävästi palkkaa. Palkalla on tultava toimeen, myös ilman puolison tuloja ja sen on vastattava työn vaativuutta, vastuullisuutta ja kuormittavuutta. Myös hoitajien velvollisuudet esimerkiksi poikkeusolojen aikana on otettava huomioon alan palkkauksessa. Työn vaatima joustavuus vaikuttaa myös työn- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Yhteiskunnan kannalta kriittiset toiminnot tulee aina turvata ja huoltovarmuudesta tulee huolehtia, siitä vastaa viime kädessä valtio. Alan veto- ja pitovoiman on siten oltava kunnossa.

Palkkauksen lisäksi myös työolot ja työn sisältö vaikuttavat hoitoalan houkuttelevuuteen. On tärkeää, että koulutuksen ja kokemuksen tuomaa monipuolista osaamista saa käyttää kokonaisuudessaan. Samaan aikaan, kun hoitajapulaa yritetään ratkaista työryhmissä, huononnetaan tilannetta lainsäädännöllä.

Esimerkiksi terveyskeskuksissa eivät lähihoitajat ja muut nimikesuojatut terveydenhuollon ammattihenkilöt saa jatkossa tehdä hoidon tarpeen arviointia vaan sen tekevät sairaanhoitajat. Hoidon tarpeen arviointi on aina kuulunut lähihoitajien tehtävänkuvaan ja joka tapauksessa se kuuluu olennaisena osana kaikkien hoitajien tehtäviin. Hoitotyön edellytyksenä ja perustana on, että tehdään koko ajan asiakkaan hoidon tarpeen arviointia. Muutos lainsäädännössä on järjetön eikä se edistä palvelujen saatavuutta eikä turvallisuutta. Sen sijaan muutos pahentaa hoitajapulaa.

Myös varhaiskasvatuksessa tehtiin muutos lainsäädännössä ja tämä muutos on ajanut varhaiskasvatuksen lastenhoitajia muille sektoreille. Varhaiskasvatuslain mukaan korkeakoulutettua henkilöstöä on lisättävä vuoteen 2030 mennessä siten, että heidän osuutensa lapsiryhmän kasvatushenkilöstöstä olisi 2/3, kun se nykyisin on noin 1/3. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien määrää vähennetään siten suhteessa opettajien määrään.

Näillä ristiriitaisilla päätöksillä syvennetään hoitajapulaa. Päätökset osoittavat, ettei lähihoitajien työn sisällön vaikutusta alan vetovoimaan täysin ymmärretä. Ilman lähihoitajien osaamista Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen lakisääteisiä palveluita ei pystyttäisi tuottamaan, se tulisi viimein ymmärtää.

Silja Paavola
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer