25.5.2022

Mielipide: Lähihoitajat on koulutettu hoidon tarpeen arviointiin

Hallitus on antanut esityksen perusterveydenhuollon hoitotakuun tiukentamisesta. Esityksen mukaan hoidon tarpeen arviointia tekevän henkilökunnan kriteerejä tullaan kiristämään. Arvion hoidon tarpeesta tekisi jatkossa laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö, esimerkiksi sairaanhoitaja. Nykylainsäädännön mukaan sen saa tehdä myös lähihoitaja ja perushoitaja.

Terveydenhuollossa on jo vakava hoitajapula, joka uhkaa palveluiden saatavuutta sekä kasvattaa hoitojonoja. TEM:n toimialaraportin mukaan sote-sektorin työvoimapula edustaa yli puolta koko Suomen talouden työvoimapulasta. KEVAn mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana eläköityy yli 18 000 lähihoitajaa. Samaan aikaan tarve hoiva-alan ammattilaisista kasvaa, kun kansalaiset tarvitsevat paljon hoivapalveluja.

SuPeriin tulee päivittäin kymmeniä ilmoituksia potilas- ja asiakasturvallisuuden vaarantumisesta, koska jokaisesta työvuorosta puuttuu useita hoitajia.  Myös hoitoalalle hakeutuvien määrä on laskussa, ja hallituksen esitys tuleekin pahentamaan tätä ongelmaa. Se tulee myös vaikuttamaan merkittävästi tulevien sote-keskusten toimintaan.

Muutama vuosi sitten tehtiin varhaiskasvatuslain muutosten yhteydessä virhe, jossa lastenhoitajien määrää haluttiin vähentää ja opettajien määrää kasvattaa. Nyt varhaiskasvatus on monilla paikkakunnilla täysin sekaisin ja kärsii vakavasta henkilöstöpulasta. Tämä sama virhe uhkaa nyt toistua perusterveydenhuollossa.

Lähihoitajat ovat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Hoidon tarpeen arviointi on oleellinen osa lähihoitajien työtä ja se kuuluu sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteisiin. Hoitajan päivittäiseen työhön kuuluu seurata ja arvioida potilaiden sekä asiakkaiden tilaa kokonaisvaltaisesti. Työhön kuuluu olennaisesti lääkehoito ja erilaiset hoidolliset toimenpiteet. Esimerkiksi kotihoidossa hoitotyötä tehdään hyvin itsenäisesti. Muutoin asiakkaan hoitaminen ei olisi mahdollista. Perusterveydenhuollon vastaanotoilla lähihoitajien työn ei tule poiketa tästä. Hoidon tarpeen rajaaminen pois lähihoitajan oikeuksista on täysin keinotekoista eikä ole potilaan/asiakkaan edun mukaista.

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman tavoitteena on uudistaa työnjakoa ja toimintatapoja jakamalla töitä aikaisempaa laajemmin eri ammattiryhmien välillä. SuPer on esittänyt työnjaon kehittämisen malleja. Luodaan lääkäri–lähihoitajatyöparimalli, jolla voidaan vapauttaa lääkärin kallista työaikaa muista kuin lääkärin töistä, palautetaan lähihoitajien omat hoitajavastaanotot sekä otetaan lähihoitajat osaksi moniammatillisia tiimejä. Kehittämällä työnjakoa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden välillä huolehditaan oikea-aikaisista, laadukkaista ja turvallisista palveluita. Osaamisen laaja-alainen käyttö lisää työhyvinvointia.

Silja Paavola
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer