Mielipide: Kaikki riippuu arvostuksesta
Kesällä tulee mietittyä kaikkea mitä alkuvuonna on tehnyt ja miten jatketaan. Tämän vuoden ajan otsikoissa ovat olleet lähes koko ajan sote ja vaka-alan ongelmat. Liian vähän henkilökuntaa, liian isot lapsiryhmät tai hoitoon pääsyyn kestää liian kauan. Monelle aikuiselle terveyskeskuksen lääkärille pääsy on ehdottoman tärkeää. Lapsen huoltajat haluavat lapselleen hyvän päivähoidon, virikkeineen ja ohjauksineen. Omaiset haluavat vanhuksilleen hyvän ja arvokkaan loppuelämän. Mikä sitten mättää, kun kaikki asianosaiset haluavat kaikkea hyvää? Rahan puute on yksi syy, mutta jos ja kun Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Onko se vain arvostuksen puute yhteiskunnassa? Eikö arvosteta sitä työtä, jota siellä tehdään vai eikö laadulla ja turvallisuudella olekaan sitä arvoa kuin sille kuuluisi?
Moni superilainen on jo vuosien ajan tuonut liittoon monia asioita, joista on huolissaan. Huoli opiskelijoista, hoidon laadusta, miten vähän on henkilökuntaa, miten on vähennetty tukityön tekijöitä ja siten niitä töitä on siirtynyt lähihoitajille. Samaten on oltu huolissaan lapsiryhmän koosta, lapsen yksilöllinen huomioiminen jää liian heikoksi. Samaten on tuotu huoli pitkistä odotusajoista, jolloin apua tarvitsevan ihmisen pinnakin kiristyy tarpeettomasti, joka näkyy palvelutilanteessa. Kaikissa todetaan aina, että syy on se, ettei ole tarpeeksi henkilökuntaa.
Olisiko siis mietittävä, miten saadaan tämä ala uudelleen houkuttelevaksi? Alan alennusmyynti pitää lopettaa. Aloittaa se siitä, että annetaan ihmisten tehdä omaa työtään. Lähihoitajan työnä on hoitaa, ohjata, kuntouttaa ja kasvattaa. Mutta jotta tähän päästään, niin silloin henkilökuntaa pitää lisätä. Tämänhän ovat jo kaikki todenneet. Toisena on koulutuksen taso, josta myös jo aiemmin on ollut paljon puhetta. Koulussa pitää olla teorian oppitunteja paljon enemmän, sillä nuori ei ole itseoppiva, vaikka kuinka sitä haluttaisiin. Koulutussopimuksen aikana työpaikoilla pitää olla yhteisiä työaikoja ohjaajan kanssa.
Isot lapsiryhmät ovat olleet monille aikuisille ja ehdottomasti lapsille liikaa. Pieni lapsi on utelias oppija, mutta kuten tiedämme, varhaislapsuus on todella tärkeä kehitysvaihe aikuisuuttakin ajatellen, joten pitää nähdä kokonaisuus. Lapsi tarvitsee myös turvallisuutta, yksilöllistä hoitoa ja kasvatusta. Terveyskeskusten jonot ovat puhuttaneet myös vuosien ajan, mutta puhuttaa edelleen. Porin Areenassa meillä oli paneeli Hoidossa – olenko turvassa. Paneeli oli hyvä, ja siitä jäi mieleen monia asioita. Olemmeko tottuneet ajatukseen, että aina pitää heti päästä lääkäriin? Tarvitaanko aina vastaanotolla lääkäriä vai riittäisikö hoitajalla käynti? Kysytäänkö potilaalta oikeita asioita? Mitä jos onkin normi flunssa, joka kestää viikon. Mitä jos pitkäaikaissairas haluaisikin puhua enemmän yksinäisyydestä, taloudellisista ongelmista tai muista asioista, jotka heijastuvat omaan olotilaan, mutta ei tarvitse lääkärin hoitoa.
Ongelmat ovat vanhoja ja nyt tarvitaan jotain muutosta tai osapaluuta vanhaan. Koulutus kunniaan: koulutus ratkaisee osaamisen ja laadun. Hoitotyö kunniaan: hoitajat haluavat tehdä työnsä hyvin. Asennemuutos yhteiskuntaan: ihminen on aina arvokas.
Silja Paavola
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer