Mielipide: Henkilöstömitoituksen alentaminen vanhustenhoidossa ei ole ratkaisu julkisen talouden haasteisiin
Esitys vanhuspalvelulain muuttamisesta eli sitovan vähimmäishenkilöstömitoituksen alentamisesta vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa ei vastaa hyvinvointivaltion arvoja. Jos henkilöstömitoitusta lasketaan 0,65:stä tasolle 0,6, heikentää se hoidon laatua ja työntekijöiden työhyvinvointia. SuPer vaatii vähimmäismitoituksen nostamista tasolle 0,7, joka on ollut lain alkuperäinen tavoite.
Henkilöstömitoituksen alentamisen perusteluina esitetään julkisen talouden heikentymistä ja toisaalta pulaa koulutetusta sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä. Henkilöstön saatavuuden ongelmien syyksi todetaan myös väestön ikääntyminen ja palvelutarpeiden kasvu, COVID -19 pandemia sekä hyvinvointialueiden toiminnan valmistelu. Kahta viimeksi mainittua ei osattu ennakoida 2000-luvun alussa, mutta väestön ikääntyminen ja sitä kautta henkilöstömäärän kasvun tarve on tiedostettu jo ainakin viimeiset 30 vuotta. Tähän olisi pitänyt varautua ajoissa parantamalla hoitajien palkkausta ja työoloja.
Ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat ovat pääasiassa ns. vaikeasti hoidettavia. Jotta vanhus pääsee hoidon piiriin, hän on useimmiten pitkälle dementoitunut ja isolla osalla on masennusoireita ja käytöshäiriöitä. Esityksessäkin todetaan, että henkilöstön aikaa tarvitaan asiakasta kohden enemmän juuri kognitiivisten vaikeuksien lisääntymisen vuoksi. Valvontaviranomaisten arvion mukaan 0,6:n vähimmäismitoitusta voidaan pitää riittävänä, jos asiakkaat eivät ole vaikeasti muistisairaita tai somaattisesti vaikeahoitoisia. SuPer on myös kartoittanut hyvinvointialueiden kriteereitä, miten vanhus pääsee ympärivuorokautiseen hoivaan ja yksi kriteeri on keskivaikea tai vaikea muistisairaus ja lisäksi ”vaaditaan” ainakin toimintakyvyn alentuminen. Ympärivuorokautisen hoidon pariin eivät siis pääse ns. parempikuntoiset vanhukset.
Juuri kun ollaan luomassa hyvää ja laadukasta hoitoa ja hoivaa, esimerkiksi voimavaralähtöistä hoitoa, ulkoilua ja sosiaalista kanssakäymistä, halutaan takaisin säilöntäkulttuuriin. Päättäjille riittää siis, kun vanhus saa pesun, lääkkeet ja ateriat. Tällaistako on se vanhuuden hoiva ja turva, jota me yhteiskuntana haluamme antaa?
Hoitaja ei ole desimaali, kuten pääministeri Orpo joskus on todennut. Ei niin, mutta hoitaja on ihminen, jolla on oikeus hyviin työoloihin, säälliseen työmäärään, oikeudenmukaiseen johtamiseen ja työtä vastaavaan palkkaan. Ja vanhuksilla on oikeus laadukkaaseen hoitoon, johon myös läheiset voivat luottaa.
Päivi Inberg
SuPerin puheenjohtaja