Mielipide: Asumispalvelu on vammaiselle henkilölle usein koko elämän kestävä palvelu
Yksityisen sosiaalipalvelun trendi − suuret syövät pienet − on vahva myös vammaispalveluissa. Jättejä vastaan on mahdotonta pyristellä kilpailutuksissa, joissa hinta ratkaisee. Moni pieni vammaispalvelua tuottava yksikkö on siirtynyt yrityskauppojen myötä suuren voittoa tavoittelevan yrityksen lipun alle.
Otetaan esimerkkinä asumispalvelua tuottava vammaispalveluyksikkö, joka on asukkaiden koti, henkilökunnan työpaikka ja koko yhteisön yhteinen tila. Pienen palveluntuottajan omistuksessa palvelu oli kunnalle kalliimpaa, mutta palvelu oli laadultaan hyvää. Asukkaat saivat yksilöllistä palvelua ja asukasyhteisölle oli mahdollista järjestää mielekästä tekemistä sekä vaihtelua arkeen. Henkilökunta koki työn merkitykselliseksi, ja työyhteisö oli hyvinvoiva. Kehittämistyöhön oli varattu aikaa. Omaiset olivat luottavaisilla mielin siitä, että läheisellä oli turvallinen ja välittävä asuinympäristö.
Tarina muuttuu, kun pieni palveluntuottaja ei menestynyt halvemmalla palvelua tarjoavan rinnalla. Asumispalvelu siirtyy uudelle omistajalle ja työntekijät sen mukana vanhoina työntekijöinä. Henkilöstöstä karsitaan ensimmäisenä tukityötä tekevät, oman alansa ammattilaiset, ja työ siirretään hoitajien tehtäväksi. Hoitajat, jotka ovat vammaistyön rautaisia ammattilaisia, pesevät pyykkiä ja valmistavat ruokaa.
Muutos palvelunlaadussa, joka on väistämätön tukitöiden lisäännyttyä, näkyy välittömästi yksikössä työskenteleville hoitajille aiheuttaen eettistä kuormitusta. Tieto siitä, ettei voi tehdä työtään parhaalla mahdollisella tavalla ja koko ammattitaitoa hyödyntäen, kuormittaa ja turhauttaa. Asukkaat, joille työntekijöillä on aiemmin ollut aikaa, kokevat hämmennystä siitä, miksi tutulla ja turvallisella hoitajalla on aina kiire.
Asumispalvelu on vammaiselle henkilölle usein koko elämän kestävä palvelu. Vammaisten henkilöiden välttämättömät palvelut eivät kuulu hankintalain alle. Suomi ratifioi vuonna 2016 vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen, joka korostaa vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta kaikessa päätöksenteossa. YK:n sopimuksen mukaan vammaisella ihmisellä on oikeus valita asuinpaikkansa eikä häntä saa velvoittaa käyttämään tiettyä asumisjärjestelyä. Tällä hetkellä nämä jäävät hankintalain varjoon, kun raha menee inhimillisyyden edelle.
Usein sanotaan, että ”sivistyneen yhteiskunnan mittari on se, kuinka hyvin pidetään huolta heikoimmista”. Pohdittavaksi jää, mikä on suomalaisen yhteiskunnan sivistyksen taso vammaispalvelujen ja vammaistyön ammattilaisten arvostuksen näkökulmasta.
Silja Paavola
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer