22.11.2012

Kunta-alan pääsopijajärjestöt: Kuntatyöntekijöiden palkat maksettava sovitusti

Kunta-alan pääsopijajärjestöt tyrmäävät KT Kuntatyönantajien valtuuskunnan torstaina tekemän esityksen puuttumisesta raamisopimuksen mukaisiin palkankorotuksiin. KT:n valtuuskunta esittää käytännössä luopumista 2,06 prosentin suuruisista palkankorotuksista kuntien heikon taloustilanteen paikkaamiseksi.

Järjestöt toteavat, että epävarmoissa oloissa kuntatyönantajien on pidettävä kiinni edes sovituista palkankorotuksista ja luoda siten omalta osaltaan vakautta yhteiskuntaan. Nyt KT:n valtuuskunta on astumassa Elinkeinoelämän keskusliiton kanssa samaan kuoroon, jossa yhteisenä ajatuksena tuntuu olevan, että ratkaisu talouden heilahteluihin löytyyvain työntekijöiden palkkapussista.

Kuntien palkansaajajärjestöt ovat vastikään tehneet yhdessä kuntatyönantajien kanssa ohjeet helmikuun palkankorotusten toteuttamisesta ja ohjeet on myös levitetty työpaikoille ja luottamusmiehille ja näiden ohjeiden mukaisesti on toimittava.

Kuntatyönantajien valtuuskunnan esitys raamisopimuksen avaamisesta vie maton uskottavalta neuvotteluyhteistyöltä.

Kunta-alan sopimukset päättyvät alkuvuodesta 2014.

Lisätietoja:

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:

puheenjohtaja Olli Luukkainen, puh. 0500 652 872
 

Kunta-alan unioni ry:
puheenjohtaja Jarkko Eloranta (JHL), puh. 0400 912 399

puheenjohtaja Maija Pihlajamäki (Jyty), puh. 0400 537 756
 

Tekniikka ja terveys KTN ry:
puheenjohtaja Keijo Houhala, puh. 0400 551 175
 

Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö TNJ ry:
puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085