KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt: Kunta-alan sopimukset luovat hyvät edellytykset sote-uudistukselle
Hallitusohjelman mukaan sosiaali- ja terveyspalvelut (sote) tuottavat jatkossa nykyisten kuntien väestöpohjaa suuremmat itsehallintoalueet, joita on kaavailtu olevan enintään 19. Ne vastaisivat sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä alueellaan. Osa vaativasta erikoissairaanhoidosta keskitettäisiin erityisvastuualueille.
Kunta-alan työmarkkinaosapuolet edellyttävät, että tulevien sote-alueiden henkilöstöön sovelletaan jatkossakin vakaita kunta-alan työ- ja virkaehtosopimuksia. Tämä edellyttää lainsäädännön täsmentämistä. Samaan johtopäätökseen ovat tulleet myös itsehallintoalueiden perustamista pohtineet selvityshenkilöt.
Kunta-alan työmarkkinaosapuolet sitoutuvat kehittämään sote-uudistuksen palveluiden tuloksellisuutta mm. palvelussuhteen ehtoja koskevilla uudistuksilla, kunta-alan työelämän kehittämisohjelmalla, osaamista ja johtamista kehittämällä, uuden teknologian käyttöönotolla sekä olemassa olevilla tuloksellisuutta lisäävillä suosituksilla.
Itsehallinnollisilla sote-alueilla palvelut tulee pääosin tuottaa sote-alueiden ja muiden julkisten palveluntuottajien toimesta. Yksityiset palveluntuottajat ja järjestöt täydentävät julkisia palveluita.
Sote-alueiden ja muiden julkisten toimijoiden tuottamien palveluiden on oltava asiakaslähtöisiä, hyvin johdettuja, kilpailukykyisiä ja vaikuttavia. Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö on avainasemassa uudistuksen onnistumisessa. Liikkeenluovutusperiaatteella tapahtuvat työnantajan vaihdostilanteet on hoidettava hyvää yhteistoimintaa noudattaen.
Sote-uudistuksen piirissä on kunnallista henkilöstöä yli 200 000.
Lisätietoja:
KT Kuntatyönantajat
valtuuskunnan puheenjohtaja Ritva Viljanen 050 563 5710
työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 040 547 7710
Kunta-alan Unioni
JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta 0400 912 399
Jyty:n puheenjohtaja Maija Pihlajamäki 0400 537 756
JUKO
puheenjohtaja Olli Luukkainen 0500 652 872
Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola 050 527 5085
Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo 040 587 434