Kolumni: Tee työsi näkyväksi

Olen liikkunut monissa paikoissa ja usein törmännyt asiaan, joka tekee mieleni levottomaksi. Se on kiire. On niin kiire, että jopa hyvinkin tärkeä tehtävä jää tekemättä. Enkä nyt tarkoita hoitoa, hoivaa tai kasvatusta. Se on totta, että kun henkilöstöä on liian vähän työmäärään nähden, riittämättömyyden tunne on monelle tuttu liittolainen. Se, mitä tarkoitan, on oman työn näkyväksi tekeminen.

Työn näkyväksi tekeminen on jotenkin jäänyt taka-alalle. Meidän superilaisten mielestä monet tekemistämme töistä kuuluvat itsestään selvinä annettavaan hoitoon. Usein kirjaamme potilaasta esimerkiksi aamupesuissa autettuna. Tämä kirjaus piti ennen sisällään kaikille täysin ymmärrettävän asian.

Nyt pitää saada selvitys, miksi se kestää ja miksi se on kuntouttavaa hoitoa monelle hoitoa tarvitsevalle. Tänä päivänä kun kaikki mitataan, tämä hoitotoimenpide on avattava. Myös monet muut toimet, joita ennen tehtiin ihan vain kun ne työhön kuuluvat, pitää nykyisin kirjata selittäen.

Useissa paikoissa on otettu käyttöön rakenteellinen kirjaaminen, jonka tarkoitus on nopeuttaa ja auttaa. Tämä kirjaamistapa on erittäin hyvä, kunhan sitä käytetään niin, että siinäkin näkyy tehty työ. Rakenteellisen kirjaamisen ydin on hoitosuunnitelma. Lähi- ja perushoitajat ovat kautta aikojen olleet erittäin hyviä hoitosuunnitelmien tekijöitä johtuen juuri siitä, että työskentelemme lähellä ihmistä ja näemme, millaiset voimavarat hoidettavalla on ja missä hän tarvitsee apuja. Lääkärit ja muut asiantuntijat sitten määräävät, mitä muuta on tehtävä ja sen me myös teemme. Hoitosuunnitelmaa tehtäessä on mietittävä, miten päivittäiset toimet kuvataan niin, että niille saadaan aikamääre.

On hyvä muistaa, mitä laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista sanoo:
”Palveluntarpeiden selvittämisen yhteydessä on arvioitava iäkkään henkilön toimintakyky monipuolisesti ja luotettavia arviointivälineitä käyttäen. Toimintakykyä arvioitaessa on selvitettävä, miltä osin iäkäs henkilö pystyy suoriutumaan tavanomaisista elämän toiminnoista asuin- ja toimintaympäristössään, ja missä asioissa hän tarvitsee tukea ja apua. Arvioinnissa on otettava huomioon iäkkään henkilön fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky sekä hänen ympäristönsä esteettömyyteen, asumisensa turvallisuuteen ja lähipalvelujensa saatavuuteen liittyvät tekijät.”

Kun toimintoja tehostetaan, tehdään sitä sitten yliopistollisessa sairaalassa, laitos- ja avohoidossa tai varhaiskasvatuksessa, oleellisinta on kirjata, miten paljon työtä ja aikaa siellä tehtävä työ vie. Tällä tehostamisen aikakaudella on unohdettu, että henkilö, joka tarvitsee hoitoa tai toista ihmistä avukseen, ei selviä hoidon tai hoivan aikaa lyhentämällä ennen kuin hän kykenee itsenäiseen toimintaan. Tämän todistamiseen tarvitsemme hoito-, palvelu- tai kasvatussuunnitelman, jossa teemme työmme näkyväksi, ja sen tekemiseen on otettava aika. Emme ylennä itseämme, mutta emme saa myöskään olla liian vaatimattomia oman työmme määrittelyssä.
 
Kevättä ja pääsiäistä odotellen, Silja