Kolumni: Superilaisten työ on pysyvää
Superilaisten työ ei lopu - ellei yhtäkkiä maan hallitus päätä ajaa alas hyvinvointivaltiota. Superilaiset tuottavat yhteiskunnan lupaamia hyvinvointipalveluja raudanlujalla ammattitaidolla ja sydämellä. Nyt tätä yritetään raunioittaa. SuPer tekee valtavasti töitä, jotta koulutus ja siitä syntyvä ammattitaito tulee pysymään hyvänä koulutusreformista huolimatta. Tässä keskeistä on työpaikalla tapahtuva ohjaus ja kouluttaminen. Moni opetettava asia on jäämässä työpaikan ja työntekijöiden hoidettavaksi, joten olemme entistä enemmän vastuussa tulevien lähihoitajien osaamisesta. Tähän on esimiesten havahduttava ja annettava aikaa.
Hyvät ja ammattitaitoiset työntekijät tekevät laadukasta työtä ja haluavat kehittää sitä, jolloin syntyy myös tulosta. Tämä on tullut monesti esille jäsenkyselyissä. Superilaiset haluavat antaa hyvää hoitoa ja hoivaa, tehdä ihmismäisesti työnsä. Jotta tämä toteutuu, julkaisemme kannanottoja, kirjoituksia lehtiin ja keskustelemme päättäjien kanssa. Monissa kohdin nousee esille vain ja ainoastaan raha tai siis sen puute. Vastakkain ovat siis rahan mahti ja arvokas hoito.
Tänä kesänä kaltoinkohtelu on ollut monesti otsikoissa. Porin SuomiAreenassa teltallemme tuli moni superilainen kertomaan, miten tiukoilla ollaan eri työpaikolla, siis ympäri Suomea. Kuinka pahalta heistä tuntuu, kun ihmiset eivät saa kunnon hoitoa sen takia, että henkilökuntaa on liian vähän. Haastavinta on, että kommenttien mukaan ei ole kyse vain perinteisistä vanhusten hoitopaikoista vaan henkilökunnan riittämättömyys näkyy myös sairaaloissa ja muilla työpaikoilla. Ikään kuin yhteiskunta ei esimerkiksi ymmärtäisi, että vanhuus tuo hidastuneisuutta ja silloin ei kymmenen minuutin tai jopa alle sen jäävä hoitoaika riitä. Siinä ajassa ei edelleenkään kyetä yksilölliseen, kuntouttavaan ja ihmisen omia voimavaroja edistävään hoitoon, mikä on kuitenkin hyvän hoidon ja arvokkaan elämän tavoite.
Tiedämme ja ymmärrämme, että talouden lainalaisuudet pätevät yritystaloudessa, mutta sitä samaa talouskuria ei voida istuttaa yhteiskunnan hyvinvointipalveluihin ja niiden tekijöihin. Hyvä hoito vaatii henkilöstöltä ammatillista osaamista, mutta myös hyvää johtamista. Ja jotta johtamien olisi hyvää, se taas vaatii pysyvyyttä, tietoisuutta siitä, että tätä työtä ja työyhteisöä kehittämällä saamme parempaa aikaiseksi. Pysyvissä työpaikoissa tähän kyetään ja löydetään jokaisen työntekijän vahva alue, josta on hyötyä työntekoon ja työyhteisölle. Nolla- tai runkosopimukset voidaan unohtaa.
Samat ongelmat koskevat myös varhaiskasvatusta ja sivistystointa. On todella merkillistä, että samaan aikaan kun korostetaan, että lapsesta on huolehdittava yksilönä, suurennetaan lapsiryhmien kokoa. Varhaiskasvatuslaki määrittelee, että lapselle pitää luoda hänen kasvuaan tukeva ympäristö. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tarpeellisempaa on, että on syli saatavilla ja että hoito, ohjaus ja auttaminen ovat yksilöllistä. Tätä kehityskaarta ei ryhmäkoon suurentaminen auta.
Varhaiskasvatuksessa superilaiset ovat suuri ryhmä. Heillä on vastuu lapsen hoidosta, kehittymisestä ja myös oman työnsä kehittämisestä. Lapsissa on tulevaisuus, sanotaan, joten myös heidän hoitajiinsa kannattaa satsata.
Meitä tarvitaan, meidän työmme on erittäin arvokasta, mutta se vaatii resursseja. Sillä tyhjästä on paha nyhjästä.
Syksyn alkua odotellessa, Silja