Kolumni: Mitä kesään kuuluu?
No, tietysti SuomiAreena Porissa. Viikko kului hienosti monissa asiakeskusteluissa ja SuPerin omalla teltalla. Moni varmaan katsoin telkkarista keskusteluja ja muuta tunnelmaa. Se mitä ei kuvattu, oli kuitenkin paras anti. Keskustelut sotesta, koulutusreformista ja varhaiskasvatuksen tilasta ovat meille superilaisille erittäin tärkeitä. Moni ehkä ajattelee, että ei kai sitä samaa taas, mutta kuten todettu, mikään ei muutu nopeasti ja takasinvetojakin on nähty. Sellaista se edunvalvonta on. Mikään ei kuitenkaan mene koskaan hukkaan. Lisätiedot ovat aina hyödyllisiä, kun mietitään seuraavaa neuvottelua tai tapaamista.
Porissa käytiin monissa keskusteluissa jopa vääntöä siitä, mikä sote-malli olisi paras tai edes mahdollinen. Onko se maakunta, ja siellä henkilökohtainen budjetti ja asiakassetelimalli, vai voisiko se olla kuntayhtymä, kuten esimerkiksi nykyiset sairaanhoitopiirit? Superilaisittain katsottuna kuntayhtymämalli on paras. Olemme jo vuosien ajan miettineet miten taataan superilaisille paras mahdollinen koulutus, työpaikka ja työnkuva ja niistä saatava palkka, ja sen on todettu olevan kuntayhtymä-malli. Joku saattaa kysyä miksi. Vain siksi, että kuntayhtymällä on leveämmät hartiat kuin yksittäisellä kunnalla. Mutta eihän se auta, jos muutama vähävarainen kunta pistetään yhteen, ei sinne varoja ohjata riittävästi kuitenkaan. Ei niin, mutta silloin auttaa valtionosuusjärjestelmä, joka tasapainottaa tilannetta.
Nyt olemme siinä sote-tilanteessa, jossa kunnat odottavat sote-uudistusta ja alimitoittavat sote-rahoitusta. Tästä saattaa olla pahimpana seurauksena se, että henkilökunta pidetään niin vähäisenä kuin mahdollista, jotta palkkamenot olisivat pieniä. Tämä on erittäin lyhytnäköistä henkilöstö- ja sote-ajattelua. Sillä voi pikemminkin olla kustannuksia lisäävää vaikutus. Hoidollisuus saattaa kasvaa, sairaus pahentua tai henkilöstö uupua, jolloin sairauspoissaolot kasvavat.
Toinen hyvin merkittävä keskustelu käsitteli tulevaisuuden työnjakoa. Monen mielestä tekoäly tuo työhön paljon muutoksia. Kyllä, monella tavoin ja moniin ammatteihin, myös superilaisille. Mutta jo nyt käytetään tekoälyä. Kaikki, jotka työskentelevät kotihoidossa ja joilla on käytössä toiminnanohjausjärjestelmä, käyttävät tekoälyä. Kaikilla, joiden lääkkeet tulevat koneella jaettuina tai pakattuina apteekista, on tekoäly käytössä. Ei siis kannata mystifioida asioita, joita jo käytämme.
Miten superilaisten työ tulee muuttumaan? Sitä on haastavaa arvioida. Joka tapauksessa jatkossakin tarvitaan ihminen tähän työhön, jossa edellytetään läheisyyttä, henkistä tukea ja kekseliäisyyttä hoidon onnistumiseksi. Hoitotyön koko ideologia on holistinen ihmiskäsitys, siis kokonaisuus, jossa on keho ja mieli.
Kävimme myös keskustelua varhaiskasvatuksen tilasta, miksi ja miten tähän on jouduttu. Moni oli kanssani samaa mieltä, että pieni lapsi tarvitsee syliä, hoitoa, kasvun tukea, ohjaamista ja opettamista. Siis kaikkea sitä, mitä on ollut ennenkin. Tätä ei saa hukata tai hävittää.
Superilaiset lähihoitajat ovat varhaiskasvatuksessa erittäin tärkeä ammattikunta, tätä ei kukaan kieltänyt. Suurin kysymys olikin se, miksi yleensä varhaiskasvatus siirrettiin sivistystoimen alalle. Syy oli tietysti sote ja kuntarahoitus. On sääli, että lasten päivähoitomme, jota kaikkialla maailmassa kehutaan ja joka on vanhempienkin arvostamaa, joutui niin kovaan myllerrykseen kuntarahoituksen takia. Henkilöstöpolitiikka koki muutoksen. Lakimuutokset menivät läpi, vaikka me – ja monet muut – niitä kovasti vastustimme.
Näistä lähtökohdista lähdetään lomien jälkeen töihin. Ei hiljakseen vaan rytinällä ja täynnä tarmoa, joka tullut tästä upeasta Suomen kesästä.
Terveisin,
Silja