Kolumni: Millainen maailma – ja arvomaailma?

Aika hektisen viikon jälkeen sunnuntaina tein ihan normaaleja kotihommia, siivosin ja laitoin terassin syksykuntoon. Iltapäivällä keitin kahvit ja nautin ne vastalaitetulla syysterassilla toppaliivi päällä. Mietin arvomaailmoja ja sitä, miten ne nykyään näkyvät. Kun kansalaisilta kysytään mikä Suomessa on hyvää, vastaukset ovat yleinen turvallisuus, tasa-arvoinen yhteiskunta, korkealaatuinen koulutus sekä hyvinvointipalvelut yleisesti. Jos asiaa kysytään superilaisilta ja kohdennetaan se omaan työhön, nousee sieltäkin tasa-arvoinen yhteiskunta, korkealaatuinen koulutus ja hyvinvointipalvelut yleisesti. Ja siinä onkin aikamoinen arvolataus koko superilaisten työsarkaan.

Superilaisten arvomaailman ehkä kantavin voima on oikeudenmukaisuus, jota voidaan pitää hyvinvointipalveluiden ydinkysymyksenä. Kaikkien on saatava hyvää hoitoa, oli kyseessä sitten mikä sääty tai uskonto hyvänsä. Toisena nousee esiin se, että työtä tehdään lämmöllä ja sydämellä, siten, miten haluttaisiin sitä itselle tehtävän. Kolmantena on rautainen ammattitaito, joka johtaa toimintoja. Totta kuitenkin on, että ei auta lämpö, ei sydän eikä oikeudenmukaisuus, jollei ole tietoa ja taitoa hoitaa ihmistä. Ihmisen anatomia ja fysiologia ovat vuosisatojen ajan pysyneet samanlaisena, mutta taudit ja niiden hoitomuodot muuttuvat alati. Siksi tarvitaan ammattilaisia tähän työhön ja sitä ammatillisuutta on syytä vaalia.

Olen usein keskustellut jäsenten kanssa työssäjaksamisesta. Aika moni on tosi väsynyt, moni myös henkisesti. Syykin on selvä: työnkuva on laajentunut niin paljon, ettei hoitajan perustyöhön ole aikaa ja tämä vie voimia. Hoitajan perustyönkuva on työnantajilta hukkunut, kun on etsitty vain tuottavuutta tuloksellisuuden sijaan. Tuottavuus on aivan väärä termi hyvinvointipalveluissa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ole tarpeellista miettiä taloudellisuutta toiminnassa. Superilaiset tuottavat työllään hyvinvointipalveluita kuntalaisille ja nämä palvelut on poliittisilla päätöksillä sovittu. Tässä onkin yksi suurimmista eroavuuksista arvomaailmoissa. Hoitajan arvomaailma on holistinen ihminen, jolla hoidon piiriin joutuessaan on tarpeita, jotka pitää tyydyttää. Toisaalla todetaan, että joillakin toimenpiteillä tässä aikajanassa homma on hoidettu. Aikaa ei voida pitää yleispätevänä toimintamallina, sillä ihminen ei ole kone. Myöskään hoito ei ole prosessitoiminto siten kuin sitä teollisuudessa ajatellaan.

Mieleeni tuli lehtikirjoitus, jossa todettiin, että Lean-toiminnolla sairaalan tai hoitokodin tuottavuus moninkertaistui, kun työprosessiin tehtiin muutos. Kyse oli henkilökohtaisesta hygieniasta ja siitä, miten se hoidettiin tuottavasti. Yksi hoitaja riisui potilaan, toinen kylvetti, kolmas puki ja neljäs petasi sängyn. Todettiin, että kylpyyn pääsi näin useita ihmisiä enemmän kuin ennen. Tämä lisäsi tuottavuutta, mutta miten kävi tuloksellisuuden?

Hoitajan tehtävä on kannustaa ja opettaa ihmistä käyttämään niitä voimavaroja, joita hänellä on. Ei tehdä puolesta, vaan auttaa silloin kun ei itse kykene. Mietin vain, että kuka haluaa silloin, kun on kaikkien haavoittuvaisemmassa tilassa, monen ihmisen avustavan itseään henkilökohtaisessa hygieniassa?

Hyvää syysaikaa,
Silja