Kolumni: Lapsen parhaaksi
Viime aikoina on puhuttu paljon varhaiskasvatuksen ahdingosta. Aihe ei ole uusi. SuPer on pitänyt eri tahoilla jo pitkään esillä varhaiskasvatuslain tavoitteita ja puhunut järkevien ryhmäkokojen puolesta, palkkauksesta, työaikajärjestelyistä, työmäärästä ja työtavoista; siitä miten työaikoja muutellaan.
Nämä ovat kestoaiheita, joiden eteneminen parempaan suuntaan on hidasta kuten yleensä kaiken, mikä luetaan kuuluvaksi hyvinvointipalveluluihin. Samaan aikaan, kun kipuilemme hyvinvointipalveluiden rahoituksen ja hoitajien jaksamisen kanssa, saamme lukea miten näistä palveluista pitäisi tehdä tuottavampia.
Lakipykälistä on hyvä aloittaa. Mitä varhaiskasvatuksesta sanotaan laissa? Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka.
Lakia säätäessä on ajateltu, että toimintakulttuuria pitää saada muutettua niin, että siitä tulee varhaiskasvatukselliseen tietoon, pedagogiikkaan, perustuvaa suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa. Ajatus on, että opettaja tai hoitaja motivoi lasta saavuttamaan sovittuja tavoitteita. Ja jotta tavoitteisiin päästään, on lasta ohjaavan aikuisen näytettävä, kerrottava ja ohjattava, ja leikkien ja tekemisen kautta mahdollistettava uuden oppiminen. Tämä kaikki on hienoa ja hyvää, se on lapsen parhaaksi, ja siksi on tehty varhaiskasvatuslaki.
Lailla on hyvä tarkoitus, mutta kaikki ei ole mennyt aivan putkeen.
Lakia säätäessä siihen määriteltiin henkilöstörakenne, ja silloin työntekijöiden saatavuudesta tuli ongelma. Kaikkiin varhaiskasvatuksen ryhmiin ei riitä henkilökuntaa, kun vaatimuksena on kaksi opettajaa ja yksi lastenhoitaja. Ainakin alle kolmevuotiaiden ryhmään tarvetta paremmin vastaava henkilöstörakenne olisi yksi opettaja ja kaksi lastenhoitajaa.
Varhaiskasvatussuunnitelman teko on kaikkien työnkuvaan kuuluva, ei pelkästään opettajan. Kun suunnitteleminen kuuluu jokaiselle, kaikki ovat kartalla siitä, mitä tehdään ja minkä takia.
Ryhmäkoon ongelmat ovat tiedossa kaikilla ja kaikkialla. Laki mahdollistaa keplottelun, ja se ei varmasti ole ollut lain tarkoitus.
Kun lain mukaan varhaiskasvatuksessa tehtävän työn pitää olla suunnitelmallista ja tavoitteellista, niin sitä pitää myös saada tehdä siten. Silloin lain henki ja lapsen paras toteutuisi jo paljon helpommin, ja työ varhaiskasvatuksessa olisi houkuttelevaa ja mielekästä.
Terveisin,
Silja