Kolumni: Lähihoitajan ammatti on hyvä ammatti ja se on turvattava tulevaisuudessakin
Otsikko saattaa herättää tunteita, sillä on muitakin superilaisia kuin lähihoitajia. Totta, mutta nyt kuuma puheenaihe on 0,7 hoitajamitoitus. Nykytilasta on moni ihan aiheesta huolissaan. Parasta asiassa on, että alalla olevat ovat ylpeitä ammatistaan ja pitävät työstään. Tämä on merkityksellinen työ ja sellaisena sen pitää pysyä.
Ei kuitenkaan riitä, että osa nyt työssä ja alalla olevista kokee niin, vaan alan pitää olla kaikille houkutteleva nyt ja tulevaisuudessa. Sehän tiedetään, että meitä tarvitaan. Kyse on tulevaisuuden koulutuksesta, työnkuvasta ja työstä saatavasta palkasta.
Aloitettaan koulutuksesta. Ei riitä, että asetuksella todetaan, että koulu voi ottaa käyttöön karsivat soveltuvuustestit. Näin ei voi olla, siitä olemme saaneet kunnon näytteet. Alalle on tullut täysin soveltumattomia henkilöitä, jotka työskentelytavallaan ovat aiheuttaneet vaaratilanteita. Pitää muistaa, että kaikki työntekijät ovat vastuussa omasta työstään.
Koulutuksessa ei voida mennä sen heikomman oppilaan vauhdissa, sillä silloin ne, jotka haluavat alalle ja ovat halukkaita oppimaan ammatin kunnolla, pitkästyvät tai jopa jättävät opiskelun kesken. Tällainen toiminta ei palvele myöskään opettajien osaamista. Lakiin on saatava karsivat soveltuvuuskokeet pakollisiksi.
Opiskeluun liittyy oleellisesti koulutussopimus, entinen työssäoppiminen. Nyt on liian usein kuulunut, että työpaikkaohjaaja on joutunut teoriaopettajaksi opiskelijalle. Näin ei voi olla. Työpaikkaohjaaja ei ole opettaja, eikä hänellä ole sitä pedagogista osaamista, joka on opettajilla.
Ongelmana on, miten teoriaopetus hoidetaan, kun samalla on vähennetty lähiopetusaikaa huomattavasti. On näyttänyt jo pidemmän aikaa siltä, että koulutussopimuksella olevat opiskelijat ovat monissa paikoissa työvoimaa. Näin ei voi olla. Tämä vaatii paljon työpaikkaohjaajilta, on vaadittava se ohjaamisaika omalta esimieheltä. Tämä tarkoittaa, että on vähemmän töitä, jotta voidaan ohjata. Tiedän tämän olevan se suurin ongelma, mutta emme voi suostua koulutustason alentamiseen.
Sitten mennään siihen kuuluisaan työnkuvaan: Mitä lähihoitajat saavat tehdä ja miten heidän ammatillinen osaamisensa tunnustetaan ja tunnetaan? Edelleen monissa organisaatioissa on ajatus, että lähihoitaja ei saa tehdä jotakin työtä tai toimintaa, ihan osaamisalasta tai työpaikasta riippumatta, vaikka hänellä on koulutuksen tuoma ammatillinen osaaminen asiaan. Tämä on järjetöntä yhteiskunnan varojen väärinkäyttöä.
Työnantajien on huomioitava, että tutkinnon suorittaneella lähihoitajalla on laaja-alaiset perusvalmiudet omaan työhönsä. Työnantajien on ymmärrettävä se tosiseikka, että kaikki juuri omaan ammattiin valmistuneet ovat noviiseja ja heiltä ei voida vaatia samaa kuin 15 vuotta alalla olleilta.
Uuden työntekijän perehdyttämiseen pitää olla aikaa. Hänelle ei voi antaa vain lappua käteen, että tässä olisi työt. Asiassa on valtavasti parantamisen varaa. Toisaalta lähihoitaja ei ole tukityöntekijä, tätä viittaa on lähihoitajan harteille aseteltu vuosien ajan. Nyt kun 0,7 mitoitusta tehdään, SuPer ei suostu siihen, että lähihoitajan työnkuvaan laitetaan kuuluvaksi osia tukityöstä. Näitä tehtäviä varten ovat omat ammattilaiset.
Lähihoitaja on oman ammattinsa taitaja ja osa moniammatillista tiimiä. Lähihoitaja on potilaan ja asiakkaan lähin hoitaja ja myös rinnalla kulkija, ja tästä työstä on saatava säällinen palkka.
Terveisin,
Silja
Superilaisen työ perustuu ihmisarvon ja elämän kunnioittamiseen. Superilainen hoitaa työssään hyvin ja arvokkaasti jokaista ihmistä puhutellen ja kohdellen häntä ainutkertaisesti.