Kolumni: Kuka määrittelee työn merkityksellisyyden?

Työn merkityksellisyys nousee tällä hetkellä esiin monissa keskusteluissa. Minä mietin, kuka tai mikä määrittelee merkityksellisen työn? Onko se raha vai tarkoitetaanko työn yhteiskunnallista merkitystä, puhutaanko yksilölle merkityksellisestä työstä vai merkityksellisyydestä hänelle, joka käyttää jotakin palvelua. Kun yhteiskunnassa aletaan miettiä työn merkityksellisyyttä, niin ammattiliiton on kuunneltava tarkasti. Liiton tehtävänä on kertoa kaikille, mitä sen jäsenet tekevät.

Superilaisten työ on aina merkityksellistä, niin yhteiskunnan kuin palvelua saavan yksilönkin kannalta. Tätä on toitotettu aina. Te jäsenet tiedätte, miten merkityksellistä työnne on, mutta aika moni sanoo myös, että ei jaksa enää tätä rumbaa ja koronaa. Työntekijältä kysytään vain harvoin työn merkityksellisyydestä. Yleensä sen merkityksellisyyden määrittelee joku muu.

Joskus on hyvä miettiä, ihan itsensä kannalta, miksi työtään tekee. Hoitajan työ sinällään on antoisaa, mielenkiintoista ja haastavaa. Se mahdollistaa myös jatkuvan oppimisen ja opiskelun. Tällä työllä on kaikki edellytykset tarjota tekijälleen hyvä ja antoisa työelämä.

Alalla on kuitenkin paljon ongelmia. Jokin on mennyt rikki ja me kaikki tiedämme, missä on vika. Syynä on julkisten palveluiden säästötoimenpiteet. Säästämisen kohteena on ollut koulutus, työnkuva, henkilöstömäärä ja tietenkin palkka. Pitkään kuitenkin jaksettiin uskoa siihen, että parannuksiakin tulee. Erikoista tietenkin on, että lakiin täytyy kirjata itsestäänselvyyksiä ja sen jälkeen, nytkin, joudumme vahtimaan, että sitä lakia noudatetaan.

Joka kerta, kun käsillä on jotkut vaalit, tavalliset kansalaiset nostavat esiin terveydenhoidon, vanhustenhoidon ja koulutuksen. Nämä työt koetaan merkityksellisiksi kaikille osapuolille. Silti niistä taistellaan aina.

Kun puhutaan työn merkityksellisyydestä, ei voi olla puhumatta rahasta. Viime aikoina on kuulunut kommentteja, että kun työ kerran koetaan merkitykselliseksi, niin palkan sijasta voisikin puhua palkitsemisesta. Ihan huuhaata, sanon minä. Työntekijä, joka tekee merkityksellistä työtä, saa aina työstään myös rahaa, palkkaa. Työnantaja voi palkita hyvästä työstä ihan vapaasti, ja työntekijä voi kokea saaneensa palkinnon, kun asiakas tai potilas on tyytyväinen saamaansa hoitoon. Se on aineetonta hyvää, jota saa työstä, ja joka myös ylläpitää sitä kuuluisaa työn imua.

Ilman työn imua ei työssä jaksa, vaikka työ olisi merkityksellistä. Miten saamme sitä lisää? Te tiedätte sen parhaiten. Oletan kuitenkin, etten ole aivan väärässä, kun totean: Työnkuva on saatava kuntoon ja työmäärä siedettäväksi. Työajan on riitettävä työmäärään. Palkkaa ei voi unohtaa. Esimiehellä on tärkeä rooli. Johtaminen niin, että koko työyhteisö otetaan mukaan, on vaativaa, mutta se parantaa kaikkien työhyvinvointia. Työhyvinvointi on myös tie palautumiseen, jaksamiseen ja työn kehittämiseen. Siis työn merkitykselliseksi tekemiseen. Siitä hyötyy työntekijä, palvelun saaja ja koko yhteiskunta.

Pekka Himanen on todennut: ”Ihminen on töissä elämänsä parhaat tunnit. Työelämän mielekkääksi tai mielipuoliseksi kokeminen vaikuttaa ratkaisevasti koko elämän tarkoituksellisuuteen.”

Terveisin,
Silja