Kolumni: Keväällä moni puhkeaa kukkaan

Täytyy vain pitää huolta, ettei käy kuten loppukesällä leskenlehdelle. Silloin se on vain iso ruma lehti, joka peittää kaikki alleen. Nyt on vasta päätetty järjestämisvastuu, mutta paljon on vielä päättämättä, saati tekemättä. Laaja rahoituspohja antaa paljon mahdollisuuksia niin hoitoa tarvitsevan kuin työntekijänkin kannalta. Tässä palvelun tuottamisessa me superilaiset olemme keskiössä, oli tapa sitten mikä tahansa. Nyt kun uusi järjestämismalli on saatu synnytettyä, olisi kuntienkin järkevää miettiä tulevaisuuteen tähtäävää toimintaa yhdessä henkilöstön edustajien kanssa. Pohtia, miten meidän kunnassamme tämä olisi järkevintä tehdä. Iso ponnistus on edessä, mutta tähän pätee sanonta: Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Lisää kukkasia, ihan ruusuja tuli, kun katselin tässä taannoin alueuutisia. Ohjelmassa kerrottiin miten Helsingin kotihoidon asiakkaat ja potilaat ovat tyytyväisiä hoitoonsa. Tämä on erittäin hieno juttu, hoitajat tietävät, mitä pitää tehdä ja mitä heiltä odotetaan. Samaan aikaan SuPer on järjestänyt ympäri Suomea kotihoidon iltoja, joissa työntekijät ovat kertoneet, kuinka väsyneitä ja kuormittuneita he työstään ovat. Tämä on liiton työntekijöille vakava viesti ja vakava sen pitäisi olla myös päättäjille.

Asiakastyytyväisyyden hinta on juuri sitä, miltä se näyttää. Superilaiset venyvät äärirajoille hoidettavien takia, jotta näillä olisi mahdollisemman hyvä olla. He venyvät oman jaksamisensa kustannuksella. Työnantajat ovat myös todenneet kotihoidon henkilöstön jaksamisongelmat ja pyytäneet konsulttifirmoja apuun. Olen jo pidemmän aikaa lukenut niiden ajatuksia siitä, miten juuri kotihoitoa pitäisi kehittää. Suurin huolenaihe on ollut ajankäyttö asiakkaan tai potilaan luona. Monilla paikkakunnilla on otettu käyttöön työajan seurantalaite. Se on työntekijälle erittäin hyvä, sillä sen avulla kaikki tietävät, missä työntekijä työaikansa käyttää. Kotihoidossa ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että työpaikkojen välimatkat ovat muuttuvia suureita. Osastohoidossa tai vastaavassa työssä voidaan hyvin laskea, miten kauan siirtyminen huoneesta toiseen kestää, mutta kotihoidossa ei.

Se, että työnantaja päättää, että neljä ja puoli tuntia työajasta tulee kulua välittömässä hoitotyössä, voi olla todellakin logistinen haaste. Ajatuksia ja kehittämisideoita on tullut, mutta niissä ei aina olla tietoisia siitä, mitä työpaikoilla oikeasti on jo tehty.  Ehdotukset lääkitysten tai joidenkin hoitotoimenpiteiden siirtämisestä aamusta iltapäivään ovat olleet käytössä ennen kuin ensimmäinenkään konsulttifirma niitä on ehdottanut. Kotihoito tuntuu elävän niin hektisesti, ettei siellä ole kirjattu jo käytössä olevia työskentelytapoja.

Kotihoidossa työskentelevät superilaiset pitävät työstään ja arvostavat sitä. He haluavat kehittää sitä asiakas- ja potilaslähtöisesti. Ongelmana on henkilöstön vähyys työmäärään nähden. Heinäkuussa voimaan tullut vanhuspalvelulaki toteaa, että kotiin annettavat palvelut tulevat olemaan etusijalla, kun palveluja kehitetään. Tämä on päätös, jonka kanssa pitää elää. Työtapoja joudumme tarkastelemaan, mutta samalla tulee löytyä resursseja. Tässä uudistustyössä ei kannata sivuuttaa henkilöstöä, jolla kuitenkin on paras tieto hoidettavien kunnosta ja hoidon tarvemäärityksestä. Kotihoidossakin kuntouttava hoito-ote on kaikille iskostunut hoitomalli, ja se vaatii aikaa hoidettavalle.

Superilaiset ovat sote-toiminnan kukkasia, jotka työllään tuottavat kunnan peruspalveluja. He ovat myös hyvin tietoisia siitä, miten tilanne voi muuttua, jos sitä päivittäistä työtä ei tehdä. Siksi meidän työtämme ei voida säästösyistäkään jättää tekemättä ilman että asiakas tai potilas siitä kärsii.

Kohta on pääsiäinen. Nauttikaa siitä ajasta, sekin on uuden syntymistä.
 
Terveisin Silja