Kolumni: Hyvä ja paha raha
Moni sanoo, että raha ei tee onnelliseksi, mutta sata tonnia tilillä rauhoittaa.
Pahaksi raha muodostuu silloin, kun se sanelee kaiken. Mantraa siitä, että ”raha ratkaisee” toistellaan nyt kaikkialla, etummaisena valtiovarainministeriössä, ja silloin kun puhutaan julkisista ja julkisrahoitteisista palveluista.
Tavoitteena on, että hyvinvointialueiden palveluiden budjetit saadaan tasapainoon vuoteen 2026 mennessä tai muuten ”hukka perii”. Budjetit määrittää valtiovarainministeriö. Tehtävä ei ole helppo, kun tiedetään että sote-palveluita on alibudjetoitu vuosia.
Johtopäätöskin on tehty: Palveluverkon karsiminen on ainoa keino. Kuinka järkevää se on, sitä ei kukaan vielä tiedä, mutta menokehyksessä se näyttää hyvältä. Vaikuttavuuslaskelmat vain ovat vielä tekemättä. Palvelut ovat lakisääteisiä, mutta palvelun saaminen vaikeutuu, kun palveluverkkoa harvennetaan. Kauas on pitkä matka. Tuleeko diagnoosi liian myöhään? Se lisää kustannuksia.
Hyvinvointipalvelut ovat superilaisten työtä, mikä ikinä niiden tuottaja onkaan. Nyt sekä työtä että tuottamista ohjaa vain ja ainoastaan raha tai pikemminkin sen puute. Suomi valtiona on kuitenkin rahakas. Se mihin rahaa ohjataan, on kiinni arvovalinnoista. Arvovalinnat taas ovat Suomessa paljolti kiinni kulloisestakin politiikasta. Meillä on perustuslaki sekä muut lait ja asetukset, jotka pakottavat toimimaan niiden mukaisesti, aivan kuten superilaisetkin omassa työssään toimivat lakien ja asetusten mukaan. Lakeja ja asetuksia on kunnioitettava ennen rahaa, siitä lähtee perustuslaki. Kaikki ihmiset, jotka hoitoa tarvitsevat, on hoidettava ikään tai paikkaan katsomatta.
Hoitajapula on olemassa, sitä ei kiellä kukaan. Tähän haasteeseen on liiton osalta vastattu. Saimme tehtyä hyvän palkkaratkaisun, jolla tilanne on saatu helpottumaan päin. Kuten yhden ison hyvinvointialueen johtaja totesi: Palkkaratkaisu oli hyvä, sen avulla olemme saaneet uusia hoitajia.
Superilaiset voivat työskennellä sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla, hoitaa ja ohjata vauvasta vanhuksiin. Ammatti on laaja-alainen ja se on hyvä, sillä hoitajia todella tarvitaan. Sairaala- ja vastaanottomaailmassakin on hoitajapula. Lääkkeeksi voisi ehdottaa työnkuvien tarkastelua. Mikään organisaatio tai huono laki ei saa leikata ammattilaisen kehitykseltä siipiä.
Hoitajamitoitus lisäsi potilasturvallisuutta ja selvensi työnjakoa, kun hoitajan työ kohdistuu ihmisen hoitamiseen. Se toi vetovoimaa alalle. Nyt käydään jälleen vääntöä siitä, kuinka teknologia voisi korvata hoitajan, vaikka ei edes tiedetä, kuinka paljon teknologiaa jo nyt käytetään.
Kun hoitajien määrää halutaan vähentää, kaiken takana on raha. Todellisuudessa meidän hoitajien edessä on apua tarvitseva ihminen ja kyse on siitä, onko meillä resursseja auttaa häntä vai ei.
Hyvä hoito on myös sitä, jossa yksilö kokee itsensä osalliseksi.
Terveisin, Silja