Kolumni: Hoitaja on palkkansa ansainnut

SuPerin puheenjohtajana olen vihainen ja tyrmistynyt siitä, miten hallitus meidän työtämme arvostaa. Hallitus on viisaudessaan päättänyt ehdottaa säästötalkoita, jotka kohdistuvat pääasiassa naisaloille ja vieläpä hyvinvointipalveluja tuottavien palkkapussiin. Tämä on kauniisti sanottuna hyväksikäyttöä, sillä näiden alojen ihmiset ovat tunnollisia työntekijöitä, jotka panevat hoidettavan, asiakkaan tai lapsen tarpeen etualalle. Tähän työntekijän eettisyyteenkö hallitus kaiken laskeekin, vai onko hallituksen ajatus, että näin pelastamme maan talousahdingosta?

Aika vaikeaa on ajatella, että tässä olisi pelastus Suomen ahdinkoon, kun tavoitteena on, että vienti alkaisi vetää paremmin. Viennin merkityksellisyyttä kokonaistalouteen ei kukaan ole koskaan kieltänyt, mutta se millä sitä lisätään, on tekemällä työtä, ei kurjistamalla kotitalouksia.

Mietitäänpä superilaisen kotitaloutta, eli sitä mihin palkka menee ja miten se vaikuttaa Suomen kansantalouteen. Superilaisen palkka on noin 2100–2500 euroa bruttona, joten siitä käteen jäävä osuus menee aika tarkasti oman talouden pyörittämiseen. Siis ei kerskakulutukseen. Jos kotitalouksien kulutus laskee, sillä on suoria heijastusvaikutuksia verokertymiin. Se taas on kunnan ja valtion talouden kannalta huono asia. Suomen talousongelmat johtuvat ihan muista seikoista kuin hyvinvointipalveluja tekevien työntekijöiden palkoista. Olen ajoittain todennut, että vaikka superilaiset ja muut hyvinvointipalveluja tuottavat tekisivät työtä ilman palkkaa, maailmalle myytävä tavara ei välttämättä menisi kaupaksi.

Hoitajat ovat työtään tekemällä taloudellisesti tuottavia maallemme. Mihin lapset, sairaat ja vanhukset ilman meitä laitettaisiin, kun ihmisten pitää mennä töihin? Kuka heitä silloin hoitaisi? Kelloja kun ei voida siirtää taaksepäin ja sanoa, että naiset kotiin hoitamaan hoitoa tarvitsevia. Tämä ei voi olla myöskään hallituksen tavoite, kun koko ajan korostetaan, että työllisiä pitäisi olla enemmän. Naiset ovat olleet ja tulevat olemaan voimavara, jota Suomi tarvitsee. Hoitaminen on tuottavaa ja kokonaistaloudellista, vaikka se onkin lähes vain verovaroilla toteutettua. Ilman hyvinvointipalveluja ja muuta julkista toimintaa eli päivähoitoa, koulutusta, hoitoa tai infraa meillä ei myöskään olisi tätä arvostusta ja asemaa maailmassa. 

Julkisilla rahoilla tuotettua toimintaa ei saa pitää talouspuskurina. Maamme tarvitsee korkealaatuista toimintaa näillä aloilla, jotta olemme tulevaisuudessakin maailmassa arvostettuja osaamisen ja hyvinvoinnin alalla. Hoitajat ovat siis palkkansa ansainneet, samoin pitkät lomat ja siihen sidoksissa olevat korvaukset, jotka on aikoinaan sovittu palkankorotuksen sijaan.

Myöskään sairastamisesta ei saa tehdä rangaistavaa. Sairaus se ei ole mikään jumalan rangaistus vaan usein virusten tai bakteerien hyökkäys, johon elimistö reagoi ja tähän reaktioon auttaa lepo – ei työ, kuten moni alan asiantuntijakin sanoo.

Kaikesta huolimatta, me olemme osaavia ja hyviä työntekijöitä, joita tarvitaan.

Silja