Kolumni: Ammattikoulutus on pinteessä
Mihin ammattikoulutusta ollaan oikeastaan viemässä? Koko tämän vuoden olemme saaneet lukea monista eri lähteistä, miten ammattikoulun rahoitusta ja siten myös toimintatapaa on muutettu. Toimintatapa, jossa ensin vähennettiin rahoitusta ja rahoituspohjaan suunniteltiin koulutus, on kestämätön.
Kaikki Suomessa toitottavat, että koulutustasoa on nostettava kaikilla aloilla, jotta maamme pysyy osaamisen ja kehityksen huipulla. Mitä tämä on tarkoittanut ammattikoulussa? Koulutusta on muutettu entistä enemmän oppilaan itseopiskeluksi – kauniisti sanottuna. Kun opiskelijoilta itseltään on kysytty, mitä he opiskelussa arvostavat, on vastaus ollut: koulussa annettu teoriatieto.
Ja mitä nyt tehdään? Todellisuudessa opiskelijat on jätetty heitteille. Vai mitä tarkoittaa, että 15–17-vuotias nuori opiskelee teoriatietoja itsenäisesti, ilman että voi kysellä keneltäkään, onko ymmärtänyt lukemansa oikein? Näillä vajavaisilla teoriatiedoilla opiskelija laitetaan työssäoppimisjaksolle, joka on nykyään nimeltään koulutussopimus. Koulutussopimus on teoriassa upea. Opettajan pitää tehdä jokaiselle oppilaalle oma henkilökohtainen opetus-/oppimissuunnitelma. Kuulostaa hienolta, mutta matkalla on monta mutkaa. Opettajilla ei ole resursseja tehdä jokaiselle omaa suunnitelmaa, ja jos onkin, sitä ei voida toteuttaa resurssipulan takia.
Työssä tapahtuvalle jaksolle pitäisi lähihoitajaopiskelijalle nimetä oma työpaikkaohjaaja. Ohjaajan tulisi saada oppilaitoksen opettajalta tukea ja apua, jotta koulutus työpaikalla olisi onnistunutta ja oikeaa. Rahoituksen vähentäminen on vähentänyt reippaasti myös opettajia, joten heillä ei ole mitenkään aikaa tukemiseen. Koulu ja opettajat tekevät parhaansa kuten myös työpaikkaohjaat, mutta tyhjästä on paha nyhjäistä.
Työpaikoilla on niin kiire resurssipulan takia, etteivät sielläkään kaikki työpaikkaohjaajat kykene ohjaamaan opiskelijoita siten kuin pitäisi. Tämä huoli ja murhe tulee esille erittäin usein ja monilta kymmeniltä tuhansilta superilaisilta, jotka ovat syystä huolissaan opetuksen laadusta. Tämän saman huolen jakavat myös opiskelijat ja opettajat. Mikä siis on tämän koulutusreformin tarkoitus?
Älyttömintä on aina kansalaisten ja työntekijöiden osaamisen heikentäminen. Siitä ei hyödy kukaan. SuPer on moneen kertaan ottanut yhteyttä opetus- ja kulttuuriministeriöön sekä Opetushallitukseen asian tiimoilta. Meille on ajoittain luvattu hoitaa asioita kuntoon, mutta se on jäänyt pelkäksi puheeksi. Pitääkö tapahtua jotain katastrofaalista ennen kuin asia otetaan vakavasti. Teoriatiedot ovat tärkeitä ja opettajien on opetettava niitä.
Kun uutta opetussuunnitelmaa tehtiin, yritimme saada lähihoitajakoulutuksen samaan turvallisuusluokkaan kuin lentokonemekaanikko, mutta meille todettiin, että ei ole tarvetta. Tästä on valitettavasti tehtävä johtopäätös, että ihmisten hoitaminen ei ole yhtä tärkeää ja tarkkaa kuin lentokonemekaanikon työ. Vai onko kyse vain nykymaailman arvoista?
Silja Paavola, puheenjohtaja