Kannanotto: Onko hoitamisesta tullut rangaistavaa?

Hallitus suunnittelee mittavia toimia, jotka heikentävät mahdollisuuksia tehdä työtä hyvin. Suunnitelmissa on esimerkiksi hoitajamitoituksen pienentäminen alle inhimillisen rajan, sairauslomiin kohdistuvat säästötoimet sekä loma-ajan lyhentäminen eli työajan lisääminen.

Riittämätön henkilöstömäärä on koetellut hoitoalaa jo kauan, mikä on heikentänyt merkittävästi työssäjaksamista ja lisännyt sairauslomia. Ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus ja palkanalennus seuraavilta kahdeksalta päivältä asettavat työntekijän hankalan valinnan eteen.

Potilasturvallisuus ei saa vaarantua, mutta onko työntekijällä taloudellisesti mahdollisuus sairastaa? Työnantaja voi velvoittaa työntekijän olemaan poissa työpaikalta sairaana, mutta kustannukset tästä maksaa nyt työntekijä itse.

Lähi- ja perushoitajilla oli vuonna 2014 keskimäärin 25 sairauspäivää neljässä jaksossa. Se on noin 800 euron menetys palkassa vuodessa. Ei ole oikein, että sairastumisesta rangaistaan. Sairauslomiin kohdistuvat säästötoimet ovat täysin järjettömiä ja aiheuttavat todellisuudessa lisäkustannuksia, kun sairaudet pahenevat ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisten määrä kasvaa.

Moni hoitaja joutuu sellaisten eettisten kysymysten eteen jo nyt, jotka kuuluisivat työnantajan ratkaistavaksi. Vaikein kysymys on jo pitkään ollut, mitä ehditään tehdä asiakkaan hoitamiseksi. Tämä on usein jäänyt työntekijän ratkaistavaksi ja hän tuntee valitettavan usein myös syyllisyyttä riittämättömästä ajasta. Työnantajan tehtävä on huolehtia siitä, että hoitajalla on riittävästi aikaa varsinaiseen hoitotyöhön.  Jos hoitajamitoitusta pienennetään entisestään, on tilanne karmea! Asiakas- ja työturvallisuus ovat vaarassa. Hyvää hoitoa ei pystytä turvaamaan.

Hallituksen suunnitelmissa on myös leikata pidempiä lomia. On unohdettu, että tämä on sovittu palkankorotus, joka on annettu aikana. Superilaiset eivät ole valmiita pidentämään työaikaa, sillä työtä tehdään jo nyt yli omien voimavarojen. Kun työnantajat eivät ole noudattaneet suosituksia henkilöstömitoituksista, ovat työssäolevat käytännössä tehneet useamman työntekijän tehtävät. Tehostamista ja itsensä ylittämistä on tapahtunut jo kauan, ilman korvauksia.

Maan hallitus on kovan paikan edessä. Lopulta kilpailukyvyn kannalta tärkein voimavara ovat työntekijät ja kansalaiset, jotka ostavat tavaroita, käyttävät palveluja ja pitävät yhteiskunnan pyörimässä. Tätä ei tehdä pakolla, vaan yhdessä sopien palkansaajan sopimusoikeutta kunnioittaen.

Silja Paavola
Puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer