20.9.2022

Hoitotyön arvostus ja pakkotyölaki

Koko tämän vuoden olemme käyneet tes-neuvotteluja. Kesä oli välissä, mutta elokuusta lähtien olemme jatkaneet neuvotteluja. SuPerilla ja Tehyllä oli lakkoja muutamalla paikkakunnalla keväällä, jolloin annoimme suojelutyötä. Lopputulos kaikesta uutisonnista huolimatta oli, että osastoilla oli enemmän hoitohenkilökuntaa kuin ns. normaaliaikana.

Näin on ollut aina. Olemme lakossa, mutta kun annamme suojelutyötä, silloin on enemmän hoitajia töissä kuin ns. normaalioloissa. Luulisi jo näiden asioiden, jotka ovat todistettavasti tapahtuneet, avanneet päättäjien silmät. Normaalistikin hoitajia on liian vähän ja tähän on reagoitava.

Kun päätimme aloittaa alkusyksyllä lakot, joissa emme anna suojelutyötä, alettiin säätää pakkotyölakia. Ryhdyttiin valmistelemaan lakia, jolla viedään hoitajien laillinen työtaistelukeino vedoten potilasturvallisuuteen. Ja samalla on jo pitkään todettu, että hoitajapulan takia on sairaaloiden vuodeosastoja suljettu ja leikkauksia peruttu eivätkä vanhukset pääse hoidon piiriin. Koko ajan tehdään toimia vedoten hoitajapulaan.

Nyt hoitotyön tarpeellisuus on tullut jokaisen tietoon ja ymmärrykseen. Mutta miten se näytetään? Tiedostetaan koko ajan hoitajapula, mutta ei etsitä ratkaisua asiaan, vaan suljetaan silmät ja laitetaan pakkotyölaki.

SuPeria on myös syytetty siitä, että heikennämme alan veto- ja pitovoimaa, kun kerromme alan ongelmista. Siis mitä? Pitäisikö olla hiljaa ja sanoa, että kaikki on hyvin, samaan aikaan kun Valvira ja AVI:t tuovat julki ongelmia. Me tuomme julki sitä, mitä superilaiset ovat kertoneet. Tuomme julki, mikä tilanne potilasturvallisuudessa on päivittäin. Kerromme, miten kuormittuneita jäsenemme ovat siitä, kun ei ole hoitajia tulossa seuraavaan työvuoroon ja miten eettisesti he suhtautuvat työhön.

Me koetamme pelastaa alan ja sen aika on juuri nyt, ei huomenna. Me kerromme, että ala on mielenkiintoinen, haasteellinen ja omalla tavallaan hyvin palkitseva. Sitä työtä ei vie robotti eikä edes tekoäly. Me vaadimme, että työntekijä saa tehdä koulutustaan vastaavaa työtä. Vaadimme, että koulutuksen tuomaa osaamista käytetään laaja-alaisesti varhaiskasvatuksessa ja sote-sektorilla.

Tänään eduskunta keskustelee budjetista. Sillä on tietysti monia tarpeita: Fortum, Uniper ja sota. Ne ovat isoja asioita, mutta ne tulevat maailmasta, jolle emme yksin voi mitään. Hoitajapula on kotoperäinen asia, jolle voimme tehdä ratkaisuja – tes-ratkaisuja: palkka ja työolot on saatava kuntoon.  

Terveisin Silja