Blogi: Voisiko hyvinvointialueet vielä saada toimiviksi kuntayhtymämallilla?
Sote-uudistuksen tarkoitus oli parantaa ihmisten hoitoon pääsyä ja säästää terveydenhuollon menoja. Perusterveydenhuollon parantaminen ja varhaisen puuttumisen tehostaminen olivat keskeiset kärkitavoitteet. Nyt näyttää siltä, että tavoitteita ei saavutettu ja uudistus on epäonnistunut, mutta olivatko tavoitteet alun perinkään realistiset? Voidaanko hyvinvointialueet vielä saada toimiviksi esimerkiksi kuntayhtymämallilla, jossa on monia hyviä puolia?
Suurissa kuntayhtymissä kuntaedustajien määräytyminen poliittisten voimasuhteiden mukaan on haaste, mutta se on kuitenkin helpommin ratkaistavissa kuin nykyinen hyvinvointialuemallin synnyttämä kaaos. Demokratiaa voidaan vahvistaa myös kuntayhtymämallissa.
Maakuntamalli on kallis harharetki eikä se toimi, kuten maan hallituksen keskeisimmät ministerit ovat selvästi todenneet. Nykyisessä järjestelmässä on paha valuvika eikä se myöskään parane alueita vähentämällä. Ns. työrauhan antaminen alueille sekä ongelman lykkääminen vain pahentavat tilannetta entisestään. Nykyisen mallin purkaminenkin maksaa, mutta ongelman korjaamatta jättäminen maksaa vielä enemmän.
Väestö vanhenee ja palvelutarve kasvaa. Sen myötä myös kulut kasvavat, ellei toimivia soten palveluketjuja saada. Myöskään sosiaalipuolta ei saa unohtaa. Laiminlyönnit lasten ja vanhusten palveluissa sekä pitkät jonot matalamman kustannustason palveluihin kostautuvat myöhemmin ja korjaavat toimet maksetaan korkojen kera. Osalla työikäisistä ei toistaiseksi ole vielä suurta hätää, mikäli heillä on toimivat työterveyspalvelut.
SuPerin mapeista voi kaivaa jo vuonna 2010 ensimmäiset luonnokset suuresta kuntayhtymämallista. Sitä esiteltiin useita kertoja myös eduskunnan päättäjille. Yksi kuntayhtymämalli eteni jopa perustuslakivaliokunnan pohdittavaksi ja siinä valuvikana oli, että kaikki kunnat eivät päätöksenteon osalta olisi olleet mukana.
Niputtamalla köyhiä hyvinvointialueita yhteen saadaan vain entistä suurempi köyhä. Hallinnoista ei löydy niin paljon löysää, ja hyvä hallintokin tarvitaan ehdottomasti. Tällä hetkellä hallinnossa on se ongelma, että johtamislinjat ovat epäselvät ja portaita on liian monta.
Hyvinvointialueiden rahoitusmalli ontuu ja kannustimet puuttuvat. Keppi, pakko ja leikkaavat sakset toimivat huonoina kannustimina. Henkilöstöpula ja palveluiden ryöstöhinnoittelu ohjaavat yhteiset verovarat jopa maamme rajojen ulkopuolelle. Ne olisi parempi käyttää soten peruspalveluihin. Sote tehtiin kansalaisia varten, ei pörssipelureille.
Uudistuksessa olisi vielä mahdollista ottaa taka-askelia ja palata hieman entiseen, mutta nyt ei kannata palauttaa sotea kuntiin vaan viiden yhteistyö- eli yta-alueen kokoiselle suurelle kuntayhtymälle. Siinä jokaisella kunnalla olisi myös ääni ja äänivalta määräytyisi kunnan asukasluvun mukaan. Vallan keskittymisen vastapainoksi kuntayhtymän päätöksiin tarvittaisiin myös toisena lukkona kuntien enemmistön ääni. Se antaisi vaikutusvaltaa myös pienemmille kunnille ja pitäisi päätösvallan lähempänä peruskuntia ja niiden asukkaita.
Jos sote-palveluja käyttävien asiakkaiden matkakorvaukset sotepalveluihin jäisivät kuntayhtymien maksettavaksi ja pois Kelalta, tämä turvaisi paremmin palveluja myös reuna-alueille. Kaikkia entisiä lähipalveluita ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista hajauttaa. Siihen eivät riitä mitkään rahat ja henkilöstö.
Suurilla kuntayhtymillä olisi verotusoikeus ja sillä turvattaisiin osa kustannuksista, mutta lisäksi tarvitaan edelleen valtionosuusjärjestelmä tasoittamaan alueiden välisiä kustannuseroja. Kallis vuokrahenkilöstö olisi myös saatava pois ja työntekijöille työrauha. Hyvinvointialueiden henkilöstöä ei mahdollisessa muutoksessa irtisanota, vaan heidät siirretään liikkeenluovutuksen periaattein uusiin suuriin kuntayhtymiin.
Operatiivinen toiminta jaettaisiin alueisiin, mutta rahasäkki ja palvelujen rahoitusvastuu on koko isolla alueella yhteinen. Osa rahoituksesta tulisi myös verotuksen kautta, eikä niitä veroja saisi enää kierrättää peruskuntien kautta. Tämä antaisi alueen peruskuntien ja kuntayhtymien hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle aivan uudet kannustimet ja tarjoaisi myös oikeat mahdollisuudet saada säästöjä tulevien vuosien kalliimmista korjaavista toimista. Nykymallissa todelliset kannustimet puuttuvat kunnilta ja hyvinvointialueilta.
Kuntayhtymä ei sairaanhoitopiirien kohdalla ollut perustuslain eikä EU-kilpailuoikeuden vastainen malli, eikä se suurempanakaan kuntayhtymänä sellaiseksi muutu. Sen sijaan nykyinen hyvinvointialuemalli pakottaa alueet suorastaan rikkomaan lakeja ja jopa perustuslakia. Suuri kuntayhtymä ei ole niin riippuvainen yksityisen sektorin tarjoamista palveluista kuin nykyinen hyvinvointialueverkosto. Lisäksi on huomioitava myös se, että joillakin tahoilla voi olla voimakas intressi kuntayhtymien vastustamiseen.
Aluepolitikointi on jätettävä pois ja on turvattava palvelut. Jos nykymeno jatkuu, meillä on pian vakuutuspohjainen malli ja palvelut sen mukaiset. Silloin ilman vakuutusta oleville on tarjolla hyvin heikkolaatuiset julkiset palvelut jatkuvasti ohenevassa palveluverkossa. Sitä mallia ei kannata odottaa, sillä meillä on vielä mahdollisuus korjata pahasti vuotava sote-paattimme. Kysymys on nyt siitä, haluammeko kaikille sote-palveluja tarvitseville kansalaisillemme ja soten työntekijöille hyvän ja turvallisen mallin.
Päivi Inberg
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer