14.3.2019

Superilaiselle nollasopimuksen sijaan täysi työaika

Jäsen työskenteli yksityisessä hoivakodissa nollasopimuksella. Hän jäi perhevapaalle työstään ja perhevapaan aikana työnantaja palkkasi useita uusia työntekijöitä toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin nostamatta kuitenkaan jäsenen työaikaa.

Jo ennen perhevapaan alkamista työnantaja oli puhunut jäsenelle työajan muuttamisesta 100 %:ksi, mutta vähän ennen töihin paluuta tähän ei oltukaan suostumassa.

Jäsen otti yhteyttä luottamusmieheen, kun työnantaja oli ilmoittanut, ettei muuta hänen työaikaansa täydeksi perhevapaalta palaamisen jälkeen. Luottamusmies vaati työnantajaa muuttamaan jäsenen työajan täydeksi, koska työnantajan olisi tullut ensisijaisesti tarjota lisätyötä jäsenelle ennen uusien työntekijöiden palkkaamista.

Työnantaja ei suostunut tähän ja asia siirtyi SuPerin edunvalvontayksikköön. Liiton yhteydenoton jälkeen jäsenen työaika muutettiin  kokoaikaiseksi.

Liity jäseneksi -painike.