13.11.2019

Superilaiselle lähihoitajalle puuttuvia palkkasaatavia 2000 euroa

Jäsen otti yhteyttä liittoon, koska hänelle ei ollut maksettu lomarahaa loppupalkassa. Tätä perusteltiin sillä, että hän oli itse irtisanoutunut työstään.

Työsuhteessa noudatettiin yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta, jonka mukaan lomaraha maksetaan lomakorvaukseen. Ehtona on, että työsuhde on kestänyt yhdenjaksoisesti vähintään neljä kuukautta.

Työehtosopimuksessa on mainittu muutama erikoistilanne, joissa lomarahaa ei tarvitse maksaa. Kun työntekijä irtisanoutuu työstään ja noudattaa irtisanomisaikaa, lomaraha pitää maksaa.

Palkan tarkistamisen yhteydessä kävi ilmi, että maksamatta oli myös ylitöitä ja työnantaja oli virheellisesti pidättänyt palkan yhdeltä päivältä.

Liitosta otettiin yhteyttä työnantajaan ja ilmoitettiin, että työnantajan tulee maksaa lähihoitajalle lomaraha, ylityökorvaukset ja palkka tuolta yhdeltä päivältä. Lisäksi vaadittiin odotusajan palkkaa, koska työsuhde oli jo päättynyt.

Työnantaja ilmoitti liiton yhteydenoton jälkeen maksavansa SuPerin jäsenelle vaaditut palkkasaatavat, yli 2000 euroa.