Superilaiselle lähihoitajalle korvauksia – työsuhde oli päätetty perusteetta
Jäsen otti yhteyttä pääluottamusmieheen, koska työnantaja kutsui hänet työsopimuksen irtisanomista koskevaan kuulemistilaisuuteen. Työantajan mukaan työntekijän työkyky oli oleellisesti ja pysyvästi alentunut, eikä työsuhteen jatkamiselle ollut edellytyksiä. Pääluottamusmies ja jäsen toivat kuulemistilaisuudessa esiin, että työnantaja ei ollut riittävästi selvittänyt muun työn tarjoamismahdollisuutta ja näin ollen työsopimusta ei saisi irtisanoa. Työnantaja kuitenkin irtisanoi jäsenen työsopimuksen.
Asia siirtyi liittoon ja työnantajan kanssa yritettiin sopia asiaa. Työnantaja ei tähän suostunut, joten asiassa nostettiin kanne käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus katsoi, ettei työnantajalla ollut perustetta irtisanoa jäsenen työsopimusta. Työnantajalla olisi ollut tarjota jäsenen terveydentilalle sopivaa työtä, joten työsopimusta ei saanut irtisanoa.
Käräjäoikeus tuomitsi työnantajan maksamaan jäsenelle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 8 kuukauden palkkaa vastaavan määrän.