Viekää minut kommuuniin

Haluan asua kotona. Aina. Älkää viekö minua laitokseen, kun olen vanha ja sairas.

Näin ajattelee moni hyväkuntoinen työikäinen, jolle hoiva- ja asumispalveluita tarjoavat yksiköt ovat vieraita paikkoja tai jolla on kielteisiä käsityksiä tai kokemuksia näistä paikoista. Totta kai koti on ihmisen paras paikka silloin kun pystyy itse avaamaan ja sulkemaan ulko-oven ja pääsee sängystä ylös silloin kun haluaa. Mutta onko se paras paikka sitten, kun näin ei ole? Jos on oman vuoteensa vankina ja odottaa vain hoitajan avaimen käännähdystä lukossa?

Tosiasia on, että nykyään kotihoidon asiakkaina on paljon täysin autettavia. Ja se on hyvä asia siihen asti, kun ihminen itse on tyytyväinen. Mutta kaikki eivät ole. Jotkut kokevat turvattomuutta, yksinäisyyttä ja pelkoja hoitajan sulkiessa oven perässään.

Jos vanhana tarvitsen toisen ihmisen apua ympäri vuorokauden, pitäisin hoivakotiin tai palvelutaloon muuttamista pikemmin pääsemisenä kuin joutumisena. Näin ajattelen ainakin nyt, muutaman vuosikymmenen kuluttua asiaa toki kannattaa kysyä uudelleen. Minulle hoivakoti tai palvelutalo olisi parempi vaihtoehto kuin koti, jossa olisin yksin neljän seinän sisällä odottaen kotihoidon seuraavaa käyntiä, seuranani tikittävä seinäkello ja viihteenä kotini ikkunasta näkyvä naapuritalon seinä ja television päiväohjelmat.

Mutta nyt ja tulevaisuudessa vanhusten asumisvalintoja sanelevat kustannukset. Siksi on pakko miettiä hoivakoteja edullisempia vaihtoehtoja. Onko ainut vaihtoehto asua yksin kotona kotihoidon palvelujen turvin?

Ranskassa ratkaisuja etsitään vanhusten soluasunnoista. Ideana on se, että asukkaat pitävät huolta toisistaan. Tällaista asumismuotoa ovat kokeilleet Alzheimeria sairastavat ja heidän puolisonsa. Kun pariskunnat jakavat hoitovastuun ja kotiaskareet, ulkopuolista apua ei tarvita. Samalla omaishoitajat saavat vertaistukea ja itselleen omaa aikaa. Myös muistisairaat saavat seuraa toisistaan.

Yhteisasuminen voisi toimia myös muiden ryhmien parissa. Esimerkiksi ikääntyneet ystävykset voisivat muuttaa yhteiseen isoon asuntoon tai vaikkapa edes samaan taloon. Kun yhdellä toimisi jalat, toisella kädet ja kolmannella pää, selvittäisiin monenlaisista arkisista tilanteista. Kun kotihoidon työntekijä tulisi, hän voisi huolehtia kaikkien tarpeista samalla käynnillä.

Ketään ei tietenkään voisi pakottaa yhteisasumiseen. Se ei varmasti sopisi kaikille. Mutta minut saa viedä kommuuniin, jos vanhana valitan, että yksin kotona tuntuu turvattomalta.
 

 

Kommentit