Vappu − hoitotyöväen juhla?

Taas on se aika vuodesta, jolloin vietetään kevään loppupuolen juhlaa, vappua. Vappu on myös kansainvälinen työväen juhla. Nyt on vain niin, että juhlat on peruttu. Koronapandemia hoitaa vastuulliset juhlijat pois kaduilta, mutta mitä tekee hoitotyöväki? Tälläkin kertaa merkittävä osa SuPerin jäsenistä hoitaa asiakkaitaan myös vappuna. Hoitavatko enää pitkään?

Työväen juhlasta huolimatta on syytä kysyä vakavasti, riittääkö työväki kaikilla niillä työpaikoilla, joilla lähi- ja perushoitajat työskentelevät. Nyt haluan puhua erityisesti jäsenistämme yksityisellä sektorilla, kuten yksityisellä sosiaalipalvelualalla, jossa työskennellään monenlaisten asiakkaitten parissa päiväkodeista vanhustenhoivaan.

Kerrataanpa mitä reilun vuoden aikana on ehtinyt tapahtua: Hoivakriisi tuli, muttei mennyt. Suuria sosiaalipalvelualan yrityksiä syystäkin kurittanut kriisi teki näkyväksi jo koko viime vuosikymmenen jatkuneet hoivassa tapahtuneet väärinkäytökset. Hoitajia ei ole tarpeeksi, vaikka kuntien kanssa on sovittu ja viranomaisille luvanvaraisesti luvattu, että työntekijöitä riittää. Jos hoitajia jossakin olikin laskennallisesti tarpeeksi, hoitajat tekivät ja tekevät välittömän hoitotyön päälle kaikki tukityöt (siivous, pyykkäys, kokkaus jne.). Tämän lisäksi työpaikoilla vilisi haamutyöväkeä eli työvuoroluetteloissa pyöri työntekijöitä, joita ei ollut olemassa tai hoitajia ei vain yksinkertaisesti saatu mistään huonomaineisiin työpaikkoihin.  Vaikka joitakin korjaustoimia kriisin ytimessä tehtiin, alan ”siivous” jäi puolitiehen. Rahan säästäminen väärästä paikasta jatkuu taas, kun media kiinnitti huomionsa toisaalle.

Koronakriisi toi yksityisen sote-sektorin taas median keskiöön. Ongelmista on alettu jälleen puhua ääneen. Ja ennen kuin joku ehtii sanomaan, että kyllä julkisella puolellakin on väärinkäytöksiä ja koronakriisin yhteydessä molemmilta sektoreilta tulee epäkohtia ilmi, niin tottahan se on. Ihmisten tekemässä ja johtamassa työssä virheitä sekä ylilyöntejä tapahtuu, vaikka näin ei saisi tapahtua. Yksi asia nämä sektorit kuitenkin edelleen erottaa; yksityisen tarve madaltaa työvoimakustannuksia ja polkea työn hintaa työväestä välittämättä. Kansan kielellä sanottuna; maksettavasta palkasta ja työehdoista halutaan säästää eli halpuuttaa, jotta voittoa syntyy. Yritysten tarkoitus on tuottaa voittoa, mutta ei kai hinnalla millä hyvänsä – ei kai kaikkein tärkeimmän kustannuksella?

Superilaiset yksityissektorin työntekijät suojelevat elämää, kasvattavat lapsia elämän alussa ja saattavat loppusuoralle heitä, jotka ovat elämänsä ehtoopuolella. Tämä on tärkeää työtä. Jollekin se voi olla kutsumus, mutta kaikille se on työtä. Työllä pitää elää ja työstä pitää saada reilu korvaus. Jos työnantajan intressissä on halpuuttaa työväestä syntyviä kustannuksia, on edellä mainittujen tärkeiden tehtävien tekeminen vaikeaa.

On varmasti hyvä avata mitä halpuuttaminen käytännössä tarkoittaa. Työntekijän palkitseminen sitovasti on yksityisellä sektorilla täysin mahdoton ajatus. Lämmintä kättä toki saa, mutta siihen se jääkin. Tappelemme neuvottelupöydässä tällä hetkellä siitä, voidaanko työehtosopimukseen ottaa mitään velvoittavia määräyksiä, jotka toisivat vaativampaa työtä tai hyvää jälkeä tekeville hoitajille lisää palkkaa. Kannustavasta palkkausjärjestelmästä ja sen tavoittelusta sovittiin yhdessä jopa valtakunnansovittelijalla, mutta kun sen hinta selvisi hoivajäteille, ei se ollutkaan enää yhteinen tavoite. Kaksi vuotta sitten valtakunnansovittelijan luona sovimme myös ns. nollasopimuksella työskentelevien aseman parantamisesta. Se kun onnistui, hoivajätit ja muut keksivät ottaa käyttöön määräaikaiset sopimukset eli ns. runkosopimukset, joilla tosiasiassa paikataan työvoimavajetta.

Näissä sopimuksissa yrittäjän riski siirretään pienipalkkaiselle hoitajalle, eikä näin ollen tarvitse palkata lisää vakituista henkilöstöä. Määräaikainen työntekijä ei aina voi edes olla varma, kuinka monta vuoroa kuukaudessa saa tehtäväksi. Toki määräaikaiset usein tekevät jopa vuosia samaa työtä lähes jatkuvasti, aivan kuten vakituiset, mutta löysässä hirressä. Samalla saatetaan jättää maksamatta sairausajan palkka, lomarahat ja moni muu etu. Se siitä ajatuksesta, että määräaikaisia ei saisi asettaa epäedullisempaan asemaan. Lakia rikotaan siis nytkin, mutta kuinka moni määräaikainen uskaltaa riidellä kaltoin kohtelusta isoa hoivajättiä vastaan? Kaiken tämän päälle lähes kaikki yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelevät jäsenemme tekevät samaa työtä kuin julkisella mutta pienemmällä palkalla ja heikommilla ehdoilla.

Nämä ovat vain jäävuoren huippu siitä, mitä yksityisellä sosiaalipalvelualalla tapahtuu. Alan työehtosopimus on monella tapaa työehtosopimusten pohjasakkaa ja viime aikojen kriisit eivät ole alan mainetta parantaneet. Tästä huolimatta työnantajat eivät ole valmiita lisäämään mitään velvoitteita työehtosopimukseen.

Palkkojen jälkeenjääneisyys kuntasektoriin nähden on otettava kiinni samalla ”yleisellä palkkalinjalla” kuin muillakin aloilla (loogisesti ajatellen aika mahdoton rasti). Poissaoloihin liittyviä etuuksia ei voida Etelärannan ideologisista syistä parantaa. Näistä esimerkkinä palkallinen isyysvapaa-aika ja adoptiovapaa, joista ensimmäinen on alan sukupuolijakauman huomioon ottaen lähes ilmainen muutos ja toinen myös ilmainen, koska perheen ulkopuolisia adoptioita tehdään määrällisesti todella vähän.

Työntekijäpuolella on toki tavoitteena parantaa työntekijöiden asemaa ja puuttua epäkohtiin, se on meidän tehtävämme. Voimakkaasti koordinoivalla Etelärannan työnantajaleirillä tuntuu taas olevan periaatteellisista syistä mahdotonta edistää esimerkiksi tasa-arvoa ja liikkua kohti tätä päivää.

Palataan lopuksi takaisin vappuun ja hoitotyöväkeen, joka juhlii tänä vuonna vappua pienellä palkalla ja osin kurjissa olosuhteissa. Koronan myötä tuli vielä valmiuslaki eli lomat menivät ja jousto lisääntyi entisestään, ellei jousto ollut jo paikallisten työaikasopimusten myötä muutenkin lähes tapissa. Superilaiset ja kaikki muutkin hoitotyön ja varhaiskasvatuksen ammattilaiset hoitavat heikommassa asemassa olevia ihmisiä etulinjassa päivästä toiseen ja saavat palkkioksi arvostusta ja muutaman euron palkkaa päälle. Nyt olisi aika tehdä, kuten monissa muissa maissa ja näyttää arvostusta rahalla. Mutta miksi, joku vielä kysyy?

Jos työn vaativuus ja muut esittämäni seikat eivät riitä perusteeksi, voin kertoa yhteiskuntamme kannalta tärkeimmän syyn. Olen saanut viime päivinä lukemattomia viestejä jäseniltämme, jotka sanovat vaihtavansa koronan mentyä alaa sellaiseen, josta saa vähemmällä vastuulla saman verran tai enemmän palkkaa. Emme vaadi kuuta taivaalta, vain reilun korvauksen tärkeästä työstä. Jos nykyinen meno jatkuu, tulevaisuudessa työväen juhlaa vietetään hoitotyöväen puuttuessa.

Jukka Parkkola
sopimusneuvottelija

Kirjoittaja toimii SuPerin edunvalvontayksikön yksityissektorin sopimusneuvottelijana vastuualueenaan muun muassa yksityinen sosiaalipalveluala. 

• vappu

Kommentit