Vanhusten hoitoon tarvitaan laadunseurantajärjestelmä

Yllä olevalla otsikolla löysin Lääkärilehden kirjoituksen vuodelta 2006 (5/2006, vsk. 61, s. 407), jossa todettiin, että vanhuspalveluihin tarvitaan valtakunnalliset laatuindikaattorit ja laadunseurantajärjestelmä. Jo tuolloin Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen vanhustenhuollossa jokainen on voinut katsoa netistä, mitkä ovat kunkin laitoksen laatutekijät ja vertailla niitä.

Artikkelissa tuotiin esiin suomalaiselle vanhusten pitkäaikaishoidolle tunnusomainen vuodepotilaiden suuri osuus, pieni henkilöstömitoitus ja vähäinen monialainen kuntoutus. Artikkelissa tuotiin esiin silloisen Stakesin (nykyään THL) näkemys, että osastolla tulisi olla 0,8 hoitajaa asiakasta kohden ja laadunseurantajärjestelmä.  Artikkelissa oli Koukkuniemen vanhainkodin silloisen apulaisylilääkäri Jussi Ripsaluoman näkemys, jonka mukaan vanhusten laitoshoidon keskeisiä kehittämiskohteita ovat kirjaaminen, henkilöstön palkitseminen ja henkilöstömitoitus. Hän toi esiin jo silloin, että suuri ongelma on, kun vanhukset odottavat sairaaloissa vanhustenkotipaikkaa. Termit ovat muuttuneet, asia ei.

Ainakin 1990-luvulta asti on ollut keskustelua, että vanhusten hoitoon tarvitaan valtakunnallinen laadunseurantajärjestelmä. Itse käsitän sen niin, että se olisi avoin, jokaisen kansalaisen tarkasteltavaksi netissä saatavissa oleva palvelu, josta näkisi kunkin yksikön ”hyvät ja huonot” puolet. Tässä kohdin moni varmaan ajattelee, että onhan meillä RAI-järjestelmä. Kuten kaikki alalla työskentelevät tietävät, se on aika hankala täyttää ja käyttää. Lisäksi RAI-arviointeja ei ole kansalaisten tarkasteltavissa, jos niistä juurikaan puhutaan edes yksiköiden sisällä. Niiden täyttäminenkin on vähän niin ja näin. THL kouluttaa järjestelmän käyttäjäksi, mutta väitän, ettei koulutuksesta huolimatta RAI-arviointeja osata täyttää joka yksikössä asianmukaisesti. Aika monessa yksikössä yöhoitajat naputtelevat RAI-arviointeja urakkatahtisesti, jotta saadaan tehtyä ne tietyssä aikaikkunassa. Mutta tarkoitukseni ei ole kritisoida järjestelmää.

Vuodesta 2001 Suomessa on laadittu laatusuositukset vanhusten hoitoon, mutta ne ovat vain suosituksia. Laatusuosituksista saisi kuitenkin käyttökelpoisia elementtejä laatuindikaattoreiksi: henkilöstön määrä ja rakenne, osaaminen (jota voidaan seurata esimerkiksi täydennyskoulutusten määrällä ja vaikka sillä, kuinka monella on erityisosaamista saattohoidossa), miten potilas- ja asiakasturvallisuus turvataan, miten omavalvontasuunnitelmaa noudatetaan, asukkaiden ja heidän läheistensä sekä henkilökunnan tyytyväisyysaste yksikköön, kuinka usein lääkäri on fyysisesti paikalla, kuinka usein fysioterapeutti käy, onko monipuolinen viikko-ohjelma, aterialistan monipuolisuus jne. Tällaiset asiat esimerkiksi minua kiinnostavat omaisena. En ole kertaakaan kysellyt hoito- ja palvelusuunnitelman perään.

Yksiköille laatuindikaattorit tai niiden tulokset eivät ole eivätkä saa olla rangaistus tai pelon paikka. Päinvastoin. Laatuindikaattoreista on löydettävissä jokaiselle yksikölle kehittämisen paikkoja, joita työyksiköissä yhdessä aletaan kehittää käytännön tasolla, ei vain dokumenteissa. Laatua seurataan vuositasolla, ja tulokset ovat jokaisen saatavilla. Lopputuloksena on vetovoimaisia työpaikkoja ja vanhusten hoivan laadun paraneminen ja/tai tason säilyttäminen. Lisäksi iäkäshenkilö ja hänen läheisensä saavat vertailukelpoista tietoa eri asumispalveluyksiköiden kesken, mikä voi mahdollisesti vaikuttaa siihen, missä iäkäs henkilö haluaa viettää loppuelämänsä.

Kommentit