Vanhukset ja hoitajat ansaitsevat hyvän elämän

Viidentoista vuoden aikana olen kirjoittanut lukuisia tekstejä vanhustenhoidosta ja vanhusten arvostuksesta. SuPer on vaatinut, ollut huolissaan, vihainen tai ihmeissään. Pääasiassa olemme vaatineet muutosta vanhustenhoidon heikkoon tilaan, siihen, että vanhukset eivät saa tarvitsemaansa hoitoa, koska henkilökuntaa on liian vähän.

Olemme tehneet kyselyjä ja antaneet lausuntoja. Olemme seisseet sateella eduskunnan portailla, marssineet ja kampanjoineet toreilla ja soppatykkien vierellä. Olemme tavanneet poliittisia päättäjiä ja virkamiehiä, vaikuttaneet vaalien alla ja nostaneet lupaukset esiin vaalien jälkeen. Aina ennen vaaleja vanhustenhoidon merkitys tunnustetaan ja asialla kalastellaan kansalaisten ääniä. Vaalien jälkeen asia unohdetaan ja vedotaan säästötarpeisiin. Ihminen unohtuu.

Mikä saa minut tarttumaan kynään joka päivä ja puhumaan vanhustenhoidon puolesta? Se, että heikommassa asemassa olevia pitää puolustaa. Suomi ei saa olla vain pärjääviä ja terveitä varten. Kaikista on pidettävä huolta. Nykyisin puhutaan liikaa tuottavuudesta ja tehokkuudesta kaikissa yhteyksissä.

Moni kansalainen tuntee, ettei pysty tarjoamaan yhteiskunnalle sitä, mitä se vaatii. Mielestäni kukaan ei saa tuntea olevansa huonompi kansalainen tai taakka yhteiskunnalle. Päinvastoin, yhteiskunnan tulisi huolehtia myös heistä, jotka ovat rakentaneet tämän hyvinvointiyhteiskunnan ja itsenäisen Suomen.

On huolehdittava myös siitä, että työntekijöillä on mahdollisuus tehdä työtään hyvin ilman kohtuutonta kuormitusta. Työelämän tulee olla turvallista ja tervettä. Se ei saa imeä ihmisestä kaikkea. Uskon muutokseen ja hyvään, sen vuoksi tartun ”kynään” joka päivä.

Hävettää, miten Suomi kohtelee vanhuksiaan ja heidän hoitajiaan. Pidetään itsestään selvänä, että hoitajat jaksavat ja luotetaan velvollisuudentuntoon ja kutsumukseen. Kun SuPer on asettanut ylityö- ja vuoronvaihtokiellon, osa työnantajista on pitänyt asiaa röyhkeänä. Siis röyhkeänä sitä, että ihmiset tekevät normaalit työvuoronsa, huolehtivat jaksamisestaan ja riittävästä levosta. Toivottavasti kukaan hoitaja ei tunne syyllisyyttä siitä, ettei suostu joustamaan joka tilanteessa.

Vanhukset ansaitsevat hyvän elämän myös sen loppuvaiheessa. Vanhuus voi kestää vuosikymmeniä. Se ei saa olla elämänvaihe, joka pelottaa tai jonka haluaa olevan mahdollisimman lyhyt, ettei ole vaivaksi kenellekään.

Mikä saa poliittiset päättäjät heräämään asiaan, joka on todella vakava? Hoitajilta on jo vuosia tullut viestiä, että heidän voimavaransa ovat lopussa. Henkilökuntaa on niin vähän, ettei nykymitoituksella voida hoitaa hyvin. Työntekijät uupuvat ja vanhukset eivät saa tarvitsemaansa hoitoa. Moni hoitaja siirtyy muille aloille, vaikka rakastaa työtään. Yhtälö vain on mahdoton. Oma terveys ja toimeentulo on pakko turvata.

Sari Tirronen
Tiedotuspäällikkö

• vanhustenviikko
• vanhustenhoito

Kommentit