Superilaiset ovat huolissaan lähihoitajakoulutuksesta - selvitimme miksi
SuPerin koulutuskyselyn avoimista vastauksista piirtyi selkeä kuva siitä, mikä superilaisia huolestuttaa: hoidon laatu sekä asiakas- ja potilasturvallisuus, joita koulutuspoliittinen päätöksenteko uhkaa. Lähi- ja perushoitajat asettavat aina, välillä jopa liikaa, potilaiden ja asiakkaiden tarpeita omien tarpeidensa edelle. Myös lähihoitajakoulutuksessa asiakas on tärkein, sillä laadukas koulutus on ainoa keino varmistaa, että hoidon laatu ja asiakkaiden turvallisuus pysyvät hyvinä tulevaisuudessakin.
Työpaikkaohjaajat ja -arvioijat ovat avainasemassa lähihoitajakoulutuksessa. Tulevaisuudessa he ovat vieläkin tärkeämmässä roolissa, kun yhä suurempi osuus koulutuksesta siirretään työpaikoille. Tehtävää ei kuitenkaan arvosteta riittävästi, mikä näkyy siinä, että osa oppilaitoksista ei enää maksa työpaikoille korvauksia opiskelijoiden työssäoppimisesta.
Laadukas ohjaus ja arviointi vaativat aikaa, jota ei ole läheskään riittävästi alan työpaikoilla. Lähihoitajien täytyy ensisijaisesti huolehtia asiakkaiden ja potilaiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Näinä supistusten ja kiristyvien mitoitusten aikoina työaika ei aina riitä edes siihen, että potilas tai asiakas saisi kaikkea tarvitsemaansa hoitoa - puhumattakaan siitä, että olisi aikaa antaa opiskelijalle riittävästi ohjausta. Monet tekevätkin opiskelijan ohjaukseen ja arviointiin liittyvät paperityöt vapaa-ajallaan, saamatta siitä korvausta. Tämäkin uhraus , johon SuPer ei halua kannustaa, tehdään tulevaisuuden hoitajien ammattitaidon turvaamiseksi.
Taso laskee koko ajan säästösyistä. Tulevaisuudessa tulee käymään kalliiksi.
Ammatilliselle koulutukselle ei haluta osoittaa tarvittavia varoja, kuten ei myöskään sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloille – siis juuri niille aloille, joilla turvataan kaikenikäisten, haavoittuvaisessa asemassa olevien ihmisten terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Tämä asetelma luo näillä aloilla tuplasti rasitetta, joka väistämättä tulee näkymään potilasturvallisuuden sekä hoidon laadun laskuna. Sitäkö päättäjät haluavat?
Sara Simberg