17.12.2019

SuPer edustaa suurta joukkoa huippuammattilaisia sote-sektorilla ja kasvatusalalla

SuPer edustaa 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan ammattilaista. Liitto toimii useiden ammattiryhmien edunvalvojana aloilla, joilla on tapahtunut viime vuosina suuria muutoksia. Muutoksia on ollut muun muassa koulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Menossa oleva sote-uudistus tuo niitä lisää.

Superilaiset ovat ammattilaisia, joiden koulutuksesta ja kokemuksesta hyötyy koko yhteiskunta. Varsinaisen hoito- ja kasvatustyön lisäksi työhön kuuluu ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen. Superilaiset näkevät työssään yhteiskunnan muutoksen, esimerkiksi syrjäytymisen seuraukset ja tukevat omalla työllään ihmisiä jaksamaan ja toimimaan arjessa. Superilaiset tukevat perheiden hyvinvointia esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, mikä on myös ennaltaehkäisevää työtä.

Jäsenten edunvalvonta näkyy julkisuudessa voimakkaimmin työehtosopimusneuvottelujen aikana. Superilaisia koskevat sopimukset päättyvät 31. maaliskuuta 2020 sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Alkukeväästä neuvotellaan siten palkoista ja muista työehdoista. SuPerin keskeisimmät tavoitteet koskevat palkankorotuksia, palkkaohjelmaa, sote-sopimusta ja kiky-tuntien poistamista. Sote-sopimus tarkoittaa alakohtaista sopimusta sosiaali- ja terveysalalle.

Kaikista epäkohdista ei neuvotella tes-neuvotteluissa. Esimerkiksi hoitajamitoitus ei perinteisesti kuulu näihin neuvotteluihin, vaan siitä sovitaan muualla. Sitova mitoitus onkin yksi SuPerin keskeisistä tavoitteista.

Neuvottelukierroksella sekä työntekijä- että työnantajajärjestöt tuovat omat tavoitteensa pöytään. Kuten olemme huomanneet, tavoitteet poikkeavat toisistaan ja siksi jokaisella kierroksella SuPer valmistautuu myös työtaistelutoimiin. Tarve näihin toimiin arvioidaan tarkkaan ja kaikki lähtee jäsenten halusta toimia. SuPer lähtee aina ensisijaisesti neuvottelemaan ja toivoo, että ratkaisu saadaan tällä tavalla.

Suomessa on perinteisesti ollut hyvä neuvottelukulttuuri, jota ei saa romuttaa. Työmarkkinapolitiikalla luodaan edellytyksiä työllisyydelle, ostovoimalle, toimeentulolle ja eri alojen palkkakehitykselle. Sillä rakennetaan myös eri alojen houkuttelevuutta ja rakennetaan toimivaa yhteiskuntaa, jossa kaikki kansalaisten palvelut voidaan turvata. SuPer ei harjoita oppositiopolitiikkaa, vaan toimii yhteistyössä sekä hallituksen että kaikkien puolueiden kanssa. Tavoitteena on toimiva yhteiskunta, jossa myös heikoimmista pidetään huolta. Tämä on tärkeää SuPerille.

Tällä hetkellä superilaisia koskevat työehtosopimukset ovat siten voimassa ja vallitsee työrauha.  SuPer osallistuu tarvittaessa myötätuntolakkoihin, mutta niillä ei saa edistää omia neuvottelutavoitteita, vaan ainoastaan tukea muiden liittojen neuvotteluja. Työmarkkinoilla vallitsevat tietyt säännöt, joiden puitteissa toimitaan ja vaikutetaan. Sopimusten päättyessä on mahdollisuus omiin työtaistelutoimiin, jos jäsenistö niin haluaa.

Superilaiset ovat valinneet hoitoalan, koska haluavat auttaa ihmisiä ja hoitaa asiakkaita ja potilaita hyvin. Ihminen on tärkein. Yhteiskunnan tulee antaa työntekijöille mahdollisuus tehdä työtään hyvin. On arvostettava koulutettuja ammattilaisia, heitä on oltava riittävästi, palkan on oltava oikeudenmukainen ja sillä on tultava toimeen.

 

Silja Paavola, puheenjohtaja

 

SuPer valvoo jäsentensä etuja esimerkiksi terveyskeskuksissa, sairaaloissa, vanhustenhoidossa, vammaispalveluissa, mielenterveystyössä, päihdetyössä, kotihoidossa, saattohoidossa, lääkäriasemilla, asuntoloissa, kuntoutuksessa, varhaiskasvatuksessa, suun terveydenhuollossa, ensihoidossa, veripalvelussa, laboratorioissa, kouluissa, jalkojen hoidossa, hierontapalveluissa. SuPer hoitaa myös henkilökohtaisten avustajien ja yrittäjien edunvalvontaa.

Katso, keitä SuPer edustaa.

Kommentit

Sirpa Kauppinen17.12.2019 14:39:29Hei. Työnhyvinvointi tuntuu yleisesti unohtuneen. Vuosien ajan Hus on lisännyt hotajille vaatimuksia jotka on lisännyt kuormaa entisestään. Ajatuksella että kestää vain muutaman minuutin. Samalla potilaat ovat monisairaampia ja potilasvirrat kiihtyneet. Meille on mm.sanottu että ; hoitakaa vähemmän ja täyttäkää enemmän tilastoja. Oikeasti!!! Vuosia on painettu liian pienellä henkilökuntamäärällä. Kaikki irti ja voimia jäänyt kotona sohvankulmaan istumiseen. Eikö työnantajallakin ole vastuuta henkilökunnan hyvinvoinnista? Itse olen sairastanut uupumukseen, nyt työkunnossa mutta jokin on minussa mennyt rikki, ehkä lopullisesti. Aivosumua. Potilaista kyllä pidän ensisijaisestu huolta. Lyhyesti näin. Voimia teille kevääseen❤. -Sirpa Kauppinen

Lähetä kommentti