Sote-uudistuksessa juna on asemalla, mutta oikeaa raidetta vielä etsitään

Sote-uudistusta on yritetty tehdä Suomessa nyt reilut 10 vuotta. Johtavat poliitikot ovat aina olleet hyvin innoissaan ja varmoja uudistuksen onnistumisesta. Sama linja näytti olevan nykyisilläkin ministereillä tuoreimmassa tiedotustilaisuudessa. Siinä ministerit vakuuttelivat toisilleen ja kuulijoilleen sitä, että töitä on paljon tehty ja sote-juna seisoo nyt asemalla. SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola totesi myös tämän saman yleisradion aamu-TV lähetyksessä lisämaininnalla, että ”sote-juna on kyllä asemalla, mutta väärällä raiteella”.

Tuoreimmat näkemykset tulevaisuuden sote-mallista voisi erästä ministeriämme lainaten tiivistää kolmeen pointtiin. Ensimmäinen pointti on se, että kunnat ja kuntayhtymät eivät jatkossa tuota sote-palveluja, vaan niiden osalta järjestämisvastuu siirtyy 18 maakunnalle ja tuottajiksi sitten tulevatkin yhtiöt. Yhtiöt voivat hallituksen kaavailujen mukaan olla yksityisiä yrityksiä, kolmannen sektorin toimijoita tai sitten kuntien omistamia yhtiöitä. Päälinjaus kuitenkin on selvä ja sen mukaan kunnat ja kuntayhtymät eivät enää toimi palveluiden tuottajina.

Tosin tähänkin pointtiin on jätetty varaus sille, että pääkaupunkiseudun neljä kuntaa sekä HUS jätettäisiin uudistuksen ulkopuolelle, tai ainakin niitä kohdeltaisiin täysin eri pelisääntöjen mukaan kuin muita alueita Suomessa. Jos näin todella lopulta esitetään, niin nykyisen sote-uudistusmallin eteneminen ratkaistaan eduskunnan perustuslakivaliokunnassa tämän vuoden lopussa. Ministerit voivat taas kerran joutua toteamaan junan tulleen pääasemalle ja matkan jääneen kesken.

Toinen nykyisen esityksen pääpointti on se, että jatkossa sote-palveluiden rahoitus on valtion vastuulla. Tämä tarkoittaa sitä, että valtio antaa maakunnille rahasäkin mistä maakuntien on kustannettava niin soten kuin myös monien muiden tärkeiden tehtävien rahoitus. Lisävaatimuksena sotelle on esitetty se, että merkittäviä kustannussäästöjä on pystyttävä tekemään. Mikäli maakunta ei sitten rahasäkkinsä kanssa selviäisi, niin siinä tapauksessa valtio käynnistäisi maakuntien kanssa jonkinlaisen kriisimaakuntamenettelyn eli samanlaisen prosessin mitä se jo nytkin tekee niiden kuntien kanssa, jotka eivät enää vastuistaan selviä. Tämä malli ja uhka eivät varmasti rohkaise kuntia ennaltaehkäisevään toimintaan, vaikka ministerit sitä ennaltaehkäisyä ja terveyden edistämistä kunnille nyt esittävätkin.

Kolmas pointti on se, että sote-palvelujen osalta asiakas saa itse valita palveluilleen tuottajan. Tämän valinnanvapauden laajuus ratkaistaan myöhemmin, mutta peruslinjana tulee olemaan hyvin laaja valinnanvapaus perustason palveluissa. No mitä nämä perustason palvelut sitten lopulta ovat, niin sekin ratkaistaan myöhemmin. Varmaa on kuitenkin se, että palvelujen kilpailutus ja tuottajien määrä tulevat merkittävästi lisääntymään. Uhkana on myös se, että henkilöstön työehtosopimukset heikkenevät ja työsuhteiden pysyvyys ei enää ole entisellä tasolla.

Sote-uudistuksessa taitaa olla nyt enemmän auki olevia asioita, kuin mitä on tähän mennessä ratkaistu. Varmaa on kuitenkin se, että uudistusta tarvitaan ja varmaa on myös se, että toimivia malleja on olemassa. Suurten kuntayhtymien varaan sote-palvelut olisi mahdollista rakentaa ja näitä malleja on nyt rakenteilla eri puolilla maata. Jotkut niistä ovat jo ehtineet myös aloittaa toimintansa. SuPer on myös esittänyt sote-uudistuksen ratkaisuvaihtoehdoksi suurten kuntayhtymien varaan rakentuvaa mallia. Se toimii jo nyt erikoissairaanhoidossa ja ehkä jatkossa myös pääkaupunkiseudulla – suuri kysymys onkin nyt se, miksi sitä ei voisi ottaa toimintamalliksi koko maahan?

Jussi Salo
kehittämisjohtaja

Kommentit