Sinua tarvitaan sellaisena kuin olet

Työelämän uudistuminen haastaa meitä kaikkia. Yt-neuvotteluja käydään useissa organisaatioissa. Moni on ollut niiden keskellä lukuisia kertoja. Irtisanotuksi olet voinut joutua sinä itse tai työkaveri vierestä. Joka tapauksessa se on vaikuttanut työyhteisön ilmapiiriin ja omaan mieleen. Vaikka itse säästyisikin irtisanomiselta, ei ole mukava katsoa, kun työkaverille käy huonosti. Ja kuitenkin työyhteisö on aina rakennettava uudestaan, jatkettava uudella kokoonpanolla.

Vaikka työelämä muuttuu ja vaatii yhä uusia taitoja, oman osaamisen myymistä ja itsensä johtamista, ei ihminen muutu ihan samaa tahtia. Eivätkä ihmisen perustarpeet muutu mihinkään. Moni kärsii työuupumuksesta ja erilaisesta oireilusta, jotka voivat johtaa jopa työkyvyttömyyteen. Vaikka maailmantalouden vaikutukset ja valtiontalouden heikko tilanne vaativat meitä sopeutumaan nykytilanteeseen, ei ihminen toimi kuten kone. Turvallisuus on yksi keskeisistä tarpeista, joita tämän päivän työelämä ei pysty tarjoamaan.

Toisinaan saattaa mieleen nousta ajatus: tarvitaanko minua sellaisena kuin olen? Onko työelämässä unohdettava oma persoona, omat tarpeet ja sopeuduttava siihen, että kaikki ovat työntekijöinä helposti korvattavissa? Joka päivä kuulee tarinoita, joissa ihmiset kokevat, että heitä vähätellään, mitätöidään ja kohdellaan eriarvoisesti työyhteisössä. Olipa kyse julkisen tai yksityisen sektorin työpaikasta alasta riippumatta. Osa työntekijöistä ahdistuu työpaikan ilmapiiristä niin, että joutuu jäämään pitkille sairauslomille. Ongelma ei ole vain ns. perinteisillä hierarkkisilla työpaikoilla, vaan läpi koko työelämän.

Jokaisella meistä on oikeus tulla kohdelluksi yksilönä. Kaikilla on oma elämänpolkunsa ja tarinansa. Osa elää kriisiä omassa elämässään, osa sinnittelee kroonisten kipujen kanssa ja jokainen on varmasti keskeneräinen ja oppimassa. Mihin ihmisyys tulisi piilottaa ja miksi?

Moni 40-vuotias ajattelee, että nyt vielä on mahdollisuus uuteen työuraan, sillä 50-vuotiaana ei enää ole kovin haluttu työmarkkinoilla. Tosiasiassa viisikymppisellä on vielä lähes 20 vuotta työuraa edessään. Työelämän on muututtava todella paljon, jotta työntekijät jaksavat luoda pitkiä työuria. Toisaalta työnantajien on arvostettava kokemusta ja osaamista ja palkattava parhaassa iässä olevia osaajia. Jos into ja toivo hiipuvat jo työelämän puolivälissä, kärsivät sitä työntekijä, työnantaja ja koko yhteiskunta.

Suututtaa ja surettaa jokainen tarina, jossa ihmiset kokevat, ettei heitä arvosteta työyhteisössä. Työpanos on tervetullut, mutta ei tule nähdyksi ja kuulluksi persoonana. Luemme lähes päivittäin mediasta, kuinka ihmiset ovat peittäneet tuskansa ja kärsimyksensä, kunnes ovat tipahtaneet ja jääneet pois työelämän oravanpyörästä. Miten osaisimme ennaltaehkäistä näitä tapahtumia?

Jokainen joutuu tietysti käymään läpi oman oppimisprosessinsa: tunnistamaan omat tunteensa ensin. Sen jälkeen tulisi olla turvallista kertoa niistä esimiehelle ja pohtia yhdessä, miten asioita voisi tehdä toisin. On turvallista katsoa peiliin ja parantaa omaa toimintaa, jos myös muut tekevät samoin.

Eläkeiän siirtyessä yhä myöhemmäksi on pohdittava, kuinka esimerkiksi erilaisten sairauksien kanssa elävät voivat olla työelämässä voimiensa mukaan. Eri-ikäisten välistä yhteistyötä on kehitettävä ja otettava huomioon ikääntyminen. Työelämän on pakko hyväksyä kansalaiset epätäydellisinä ja muinakin kuin suorittajina. Jos vain leikataan leikkaamisen perään, ei ole tekijöitä, toimeliaisuutta eikä uutta kasvua.

Suurin talouskasvun mahdollisuus olemme me ihmiset: osaamisemme, innostuksemme, jaksamisemme sekä kykymme ja mahdollisuutemme selvitä kriiseistä ja luoda uutta. Uuden luominen tapahtuu vain siten, että jokainen saa olla oma itsensä ja osaamme katsoa asioita myös toisen merkitysmaailmasta käsin. Jos jokainen pelastaa vain ”oman nahkansa”, emme kehity yhteisöinä, eikä meiltä löydy tukea toinen toisillemme vaikeina aikoina. Suurin mahdollisuus on antaa jokaisen loistaa omalla osaamisellaan ja ruokkia onnistumisen tunteita, omia ja muiden!

Sari Tirronen

Kommentit