Onko noidankehästä pois pääsyä?

Vuorossa ei ole tarpeeksi hoitajia, esihenkilöä ei jaksa enää kiinnostaa ja johto viis veisaa. Hankkeita, joissa pohditaan alan pito- ja vetovoimaa on pilvin pimein, mutta konkreettista ei tahdo syntyä. Tietokoneita on liian vähän, vaikka nykyään kaikki tehdään koneella.

Jospa tukitoimissa olisi tarpeeksi henkilökuntaa heille tarkoitettuihin tehtäviin: hoiva-avustajia ja hoitoapulaisia, keittiötyöntekijöitä, siistijöitä. Työtä riittää: aterioiden valmistelu, aterioimisessa auttaminen, tilojen siisteys, pyykinpesu ja kuivaus, vaatteet kaappeihin, tilausten purku, avuksi ulkoiluttamiseen, sosiokulttuuriseen työhön, suihkutuksiin jne. Olisipa kiinteistöstä huolehtiva henkilö ja sihteeri. Mihin sihteerit katosivat? He voisivat hoitaa rekrytointia ja kaiken maailman asioita, joita yksiköissä aina vain riittää.

Näin esihenkilöltä vapautuisi aikaa tehdä hänelle kuuluva johtamistyö ja sekin kunnolla. Hänellä olisi aikaa kuunnella henkilökuntaa, puuttua epäkohtiin, opastaa ja perehdyttää, toimia esimerkkinä, olla rohkea ja innovatiivinen - myös suhteessa ylempään johtoon ja kehittää henkilökunnan kanssa toimintaa. Esihenkilöllä tulisi olla aikaa ja taitoa olla läsnä ja tutustua omaan henkilökuntaansa sekä antaa kiitosta ja palautetta. Hyvällä esihenkilöllä on ennen muuta pelisilmää ja tunneälyä. Narsistit älkööt hakeutuko esihenkilön tehtäviin.

Kun edellä mainitut asiat ovat kunnossa, hoitajille jää aikaa hoitaa. Ei tarvitse murehtia onko tarpeeksi hoitajia vahvuudessa huomennakin, vaan voi tehdä hoito- ja palvelusuunnitelmat ja RAI-arvioinnit huolellisesti. On aikaa jutella kollegoiden kanssa ja käydä ajatusten vaihtoa jokapäiväisistä asioista. On aikaa hoitaa suhteita läheisiin ja mikä tärkeintä, voi antaa aikaa asukkaalle.

On aikaa tehdä työ kunnolla, lohduttaa muistisairasta tarvittaessa ja nauraa asukkaan kanssa. On aikaa jutella, lukea lehteä eli sitä normaalia, mitä ihmisen arkeen nyt kuuluu. On mahdollisuus suunnitella tapahtumia tai vaikka ex tempore lähteä jätskille ja hyvillä mielin osallistua täydennyskoulutuksiin lisäten omaa osaamistaan. Eivät hoitajat sen kummempaa hae kuin työpaikan, jossa voi tehdä työnsä säällisissä olosuhteissa.

Ja terveiset ylemmälle johdolle. Ylhäältä annetut hienot suunnitelmat eivät aina toteudu. Niitä on hyvä olla, mutta yksiköille täytyy antaa mahdollisuus muokata niitä oman näköisiksi. Voisiko organisaatioita madaltaa, sillä hallintohenkilöstöä ja keskijohtoa on tavattoman paljon? Tarvitaanko kaikkia prosesseja, projekteja, hankkeita ja muuta, jotka työllistävät melkoisen määrän ihan muita henkilöitä kuin oikeasti tarvitaan? Jos nyt saataisiin perusasiat ensiksi kuntoon.

Tulostavoitteista voi kai vähän tinkiä tai sitten täytyy ensin satsata perusasioihin (henkilökunta, työvälineet) ennen kuin alkaa kerätä osakkeenomistajille voittoa. Perusasioihin sijoittamisella saataisiin varmasti jatkossa tuottoa. Asukaspaikkoja ei tarvitsisi vähentää ja sairauspoissaolot vähenisivät. Kaupungeilla, kunnilla ja kuntayhtymillä (tulevaisuudessa hyvinvointialueet) ei ole tuloksentekotavoitetta, mutta siellä voisi miettiä onko raamissa joustamisen, nostamisen varaa - ainakin seuraavaksi viideksi vuodeksi, jotta saadaan palautettua usko tähän mielestäni arvokkaimpaan asiaan yhteiskunnassa, ihmisten hoitoon ja hoivaan.

Tämä on yksinkertaista ajattelua, mutta nyt olisi aika palata perusasioiden äärelle. Työyksikön houkuttelevuus on kiinni myös jokaisesta työyhteisön jäsenestä. Houkuttelevuutta tai työhyvinvointia ei mistään anneta, vaan jokaisen panos merkitsee. Mikään ei muutu myöskään hetkessä. Jos tänään tekisi sen päätöksen, että tästä selvitään.

Kommentit