Omaisen roolissa

Kuluneena syksynä kuulimme ilouutisen, että mummi on saanut paikan hoivakodista. Tosin mummi oli joutunut jäämään intervallipaikalle jo aiemmin, koska toimintakyky oli laskenut niin nopeasti, ettei ukki enää millään pystynyt hänestä huolehtimaan omaishoitajana.

Tämän ilouutisen jälkeen on tullut suru tai ennemminkin kaihomielisyys. Varsinkin näin joulun lähestyessä tulee muisteltua, kuinka mummi valmisteli joulun karjalanpiirakoineen ja kaikkine herkkuineen. Yhden joulun muistan elävästi, kun jouluähkyssä siinä manasin, että tulipa taas syötyä, niin anoppi tarjosi ähkyyn jääkylmät snapsit. Kyllä helpotti. Muutoin mummi ei juuri viinaksiin koskenut. Tätä tapahtumaa ollaan sittemmin naurettu useasti.

Vaikka tunteena on surumielisyys ja se, ettei elämä jatku kuten aiemmin, niin onneksi meillä on tehostettuja ympärivuorokautisia hoivakoteja, joissa tiedän, että ihminen saa hyvää hoitoa ja hänestä välitetään. Mummin hoivakodissa meitä aina tervehditään ystävällisesti ja joskus kiireestä huolimatta meille kerrotaan, kuinka päivä on sujunut tai onko ollut lähiaikoina jotain erikoista.

Mummi seurallisena karjalaisena onkin aina yhteisessä olohuoneessa, kun häntä menee tervehtimään. Muistisairaudestaan huolimatta mummi vaikuttaa iloiselta ja sosiaaliselta itseltään.

Olen kiitollinen kaikille teille hoitajille, jotka jaksatte tuoda valoa ja iloa apua tarvitseville vanhuksille, aikuisille ja lapsille, alasta riippumatta. Ansaitsette kaikkea hyvää. Toivottavasti yksikkönne esihenkilö, talon johto ja muut yhteistyötahot osaavat arvostaa teidän työtänne ja olla tarkalla korvalla, kun teillä on sanottavaa.

Kiitos välittämisestä. Rauhallista joulun aikaa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle.  

Kommentit