Kun luottamus menee, jäljelle ei jää mitään

Työehtosopimusneuvottelu on pitkäjänteistä hommaa. Neuvottelukierroksia tulee ja menee, mutta osapuolet säilyvät samoina. Osapuolien välillä käydään sopimuskausien välissä jatkuvaa neuvottelua ja työryhmätyöskentely on säännöllistä. Osapuolten välinen luottamus on näin ollen tärkeää. En väitä, etteivätkö välillä tunteet kiristy. Kun tärkeät ja taloudellisesti merkittävät asiat tappelevat, syntyy tulkintaerimielisyyksiä ja muita riitoja.

Nyt ollaan valitettavasti tilanteessa, jossa SuPerin ja muiden työntekijäliittojen luottamus työnantajaliittoa kohtaan on enemmän kuin koetuksella. Siihen on olemassa hyvin perusteltu ja paperille valtakunnansovittelijan luona 2018 kirjattu syy: Kirjauksen mukaan: ”Osapuolten tarkoituksena on tehdä alarajakorotuksia myös 31.3.2020 päättyvää sopimuskautta seuraavissa palkkaratkaisuissa. Korotuksia kohdennetaan erityisesti niihin vähimmäispalkkoihin, joissa ero KVTES:n tosiasialliseen palkkatasoon on suuri. Palkankorotukset ovat lähtökohtaisesti vähintään KVTES:n (tai sen sijaan tulevan sopimuksen) tason mukaisia, jotta palkkaerot eivät kasva, ellei perustellusti muuta sovita. Mahdolliset paikalliset erät käytetään työehtosopimusosapuolten sopimalla tavalla alarajakorotuksiin tai muihin perusteltuihin kohdennuksiin” SuPer ei ole kirjauksessa mainittua ”muuta” sopimassa, koska sille ei ole perusteltua syytä. Näin ollen osapuolten on pidettävä kiinni yhdessä sovitusta (KVTES ja Sote-sopimus ovat kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuksia).

Hyvinvointiala HALI ry:n tiedotteessa 28.4. kerrottiin, että ammattiliittojen epärealistiset vaatimukset johtivat neuvottelujen katkaisuun. HALIn mukaan sen tarjoaman 9,2 % (joka todellisuudessa oli 8,9 %) olisi pitänyt riittää, koska työnantajapuolen yksin määrittämän palkkatason, eli ns. yleisen linjan yli menevän korotustason, pitää tässä tapauksessa nyt vain riittää. Nyt on siis sellainen tilanne, että hyvinvointiala HALI ry on aivan itsekseen määrittänyt, mikä on realistista ja mikä ei. HALI on määrittänyt mihin työntekijäpuolen on tyydyttävä. Normaalitilanteessa tämä käykin järkeen. Normaalitilanteessa voisimme hyvin todeta, että palkkatarjouksen ja palkkavaatimuksen välillä on liian suuri ero ja pohtia kompromisseja. Tosin on todettava, että työntekijäpuoli oli ainoa, joka yritti edes jossakin määrin miettiä kompromisseja neuvotteluiden loppuvaiheessa.

Tällä kertaa työnantajaliiton ”epärealistiseen vaatimukseen” viittaavat puheet ovat vain puhtaasti järjettömiä. Olemme yhdessä vuonna 2018 hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen, jonka mukaan ”…tarkoitus on pienentää perusteettomia palkkaeroja sosiaalipalvelualan ja kuntasektorin keskimääräisten tehtäväkohtaisten palkkojen välillä.” Lähihoitajan osalta palkkaero oli vähintään 150 € vuonna 2021.

Kaiken huippu on se, että työnantajaliiton mukaan kirjauksella ei ole mitään merkitystä, koska se on vain ”työryhmäkirjaus eikä se ei ole muutenkaan enää ajankohtainen” Hetkinen, eivät palkkaerot ole mihinkään hävinneet ja tässä uhkaa käydä, niin että palkkaero julkiseen kasvaa entisestään, kun julkisen puolen korotukset ovat merkittävästi tarjottua korkeampia! Kyseessä on sitova työryhmäkirjaus, jonka ansiosta SuPer vuonna 2018 hyväksyi sovittelijan ehdotuksen. Kaikki eivät varmasti ole aivan täysin perillä työmarkkinajargonista ja sopimuksen kirjausten merkityksestä, mutta esimerkiksi työryhmäkirjausten kirjaustavasta taistellaan aina osapuolten välillä. Työnantajapuoli pyrkii yleensä siihen, ettei kirjaus sido heitä lainkaan. Työntekijäpuolen tavoite on mahdollisimman sitova kirjaus.

Seuraavaksi on kysyttävä, miten on mahdollista, että kaksi edellistä neuvottelukierrosta (2020 ja 2022) yhteisesti sovitusta on voitu pitää kiinni ja HALI on mukisematta ymmärtänyt sitoumuksensa palkkaeron pienentämiseen. Nyt sovitusta ei ilmeisesti enää tarvitse pitää kiinni, kun toinen sopijaosapuoli ei enää halua siitä kiinni pitää? Väistämättä mietin itkeäkö vai nauraa, kun HALI kirjoittaa tiedotteessaan, että ”HALI pitää AY-puolen palkkavaatimuksia kohtuuttomina”. SuPer pitää HALIn toimintaa sovitun vastaisena ja yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelijana allekirjoittanut pitää vastapuolen toimintaa lähes ala-arvoisena. Tämä ei tarkoita sitä, että emme ymmärtäisi taloudellisia haasteita, joita korkeat korotukset varmasti aiheuttavat. Ymmärrämme haasteet, mutta yhteinen viesti täytyy kohdistua päättäjiin, jotka antavat rahoituksen hyvinvointialueille. Viesti on se, että sote-sektorille ei voi muodostua kaksia työmarkkinoita, joissa julkisella puolella maksetaan reilusti korkeampaa palkkaa kuin yksityisellä.

HALIn on myös hyvä muistaa, että työntekijät kyllä tietävät missä korkeampaa palkka maksetaan. Tämä varmasti työnantajaleirissä tiedetäänkin, kun työvoimapula on mennyt sille tasolle, että iso osa yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijöistä joutuu pitämään kesälomansa kahdessa osassa, kun sijaisia ei saada. Työehtosopimus on työnantajallekin mahdollisuus, ei uhka. Parantamalla työehtoja on mahdollisuus saada jatkossakin työntekijöitä. Nyt työnantaja puheillaan ja toiminnallaan heikentää koko ajan mahdollisuuksiaan saada koulutettua työvoimaa ja tuottaa palveluja sekä samaan aikaan tietysti pilaa mainettaan työnantajana.

Totesin juuri lapselleni, joka narrasi (paljon) vanhempiaan, että luottamus menetetään kerrasta. HALI ja sen taustaryhmä eli sote-alan yritykset, joutuvat työtaistelutoimenpiteiden aikana miettimään, mitä luottamus tarkoittaa ja miten sitä edistetään. Valtakunnansovittelijan vieraana oleminen tarkoittaa, että tilanne on vakava. Aika käy vähiin, mutta vielä on aikaa rakentaa luottamusta yhdessä.

Jukka Parkkola

Kirjoittaja toimii SuPerin yksityisen sosiaalipalvelualan sopimusneuvottelijana

Kommentit