Kehysriihen päätökset linjaavat myös vanhusten asemaa
Talouskriisillä ei voida selittää kansalaisten perusoikeuksien polkemista.
Kehysriihen päätökset kertovat siitä, mitkä asiat ovat maamme hallitukselle ja hallituspuolueille tärkeitä. Talouskriisillä ei voida selittää kansalaisten perusoikeuksien polkemista, josta muun muassa vanhustenhoidossa on jo nyt kysymys. Ongelman ydin on, että vanhustenhoitoon ei palkata riittävästi koulutettua hoitohenkilökuntaa. Myös toimintamalleissa on kehitettävää. Päätös vahvistaa kotihoitoa laitoshoitoa purkamalla on aiheuttanut lisää ongelmia. Kotihoitoa ei ole resurssoitu eikä kehitetty päätösten ja linjausten vaatimalla tavalla. Asiakkaat ovat paikoin heitteillä ja henkilökunta uupunut. Myös luottamus päättäjiin on mennyt, kun tieto todellisesta tilanteesta kentältä ei ole saanut aikaan parannuksia.
Olen useasti pohtinut demokratian tilaa maassamme. Poliittiset päättäjät ovat puolueen talutusnuorassa, olipa heidän henkilökohtainen mielipiteensä tai lupauksensa äänestäjille millainen tahansa. Lukuisilla kyselyillä ja tutkimuksilla on osoitettu, että kansalaisten säästölistoilla vanhustenhoito on viimeisimpien joukossa. Päättäjien listoilla se on kärjessä. Kansalaisten ääni ei siis pääse kuuluville.
Olemme tilanteessa, jossa on pystyttävä turvaamaan kansalaisten perusoikeudet, kaikkein välttämättömimmät palvelut. Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia heikoimmista; sairaista, lapsista ja vanhuksista, jotka eivät pysty pitämään puoliaan. Yhteiskunta, joka on rakennettu vain vahvoille, ei ole tasa-arvoinen.
Keskeisenä tavoitteena tulevina vuosina on työurien pidentäminen. Tässä asiassa katse tulee kääntää työnantajiin. On huolehdittava työhyvinvoinnista, luotava joustavia ratkaisuja myös työntekijöiden etua ajatellen, ehkäistävä syrjäytymistä sekä hyödynnettävä kokeneempien työntekijöiden osaamista ja myös palkattava vanhempiakin työntekijöitä. Työnantajien asenteissa ja toiminnassa on tässä asiassa paljon korjattavaa. Hallituksen on myös vahvemmin tuotava tämä näkökulma esiin.
On myös meidän kansalaisten tehtävä selvittää mitä asioita kansanedustajamme ja kuntapäättäjät ovat ajaneet, mitä he ovat saaneet aikaan ja antaa palautetta heidän toiminnastaan myös vaalikauden aikana. Kansalaisten on käytettävä sitä valtaa, mikä meillä on.
Sari Tirronen
Tiedotuspäällikkö, KTM
Kommentit
Lähetä kommentti
Sari Tirronen
Viestintäjohtaja
sari.tirronen@superliitto.fi
Sirpa Tirronen24.03.2014 08:28:26Hyvä kirjoitus. Juuri noinhan se menee. Katsotaan, miten uutta Sotea tullaan soveltamaan.