23.12.2016

Hyvää ja rauhallista joulua

Joulu on aikaa, jolloin usein pohditaan kulunutta vuotta ja mietitään, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. Tänä vuonna olen pohtinut paljon suvaitsevaisuutta, erilaisuuden hyväksymistä, heikoimmassa asemassa olevien auttamista, myötäelämistä, vastuullisuutta ja arvoja.

Yli kolmekymmentä vuotta sitten maailman tapahtumat eivät koskettaneet samalla tavalla pientä kyläkoulua käyviä, kun ne koskettavat tämän päivän lapsia. Silti puhuttiin pohjimmiltaan samoista asioista: kuinka tärkeää on kunnioittaa muita ihmisiä, erilaisia kuin itse on.

Perusarvot olen saanut kotoa. Niihin kuuluu keskeisesti elämän kunnioittaminen, vastuu yhteisistä asioista, muiden kunnioittaminen ja empatia. Elämänkokemuksen myötä kyky asettua muiden asemaan on kasvanut, sillä omat kokemukset tuovat väkisinkin tarttumapintaa.

Koskaan maailma ei tule valmiiksi, mutta siitä voi tehdä aina paremman paikan elää ja olla.

Luin HelsinkiMission uusimmasta lehdestä viestintätoimisto Ellun Kanojen perustajajäsenen Kirsi Pihan haastattelun, joka käsitteli arvoja otsikolla: Hyvä yritys tekee muutakin kuin voittoa. ”Hyvät yritykset ovat arvoyhteisöjä, joissa mielipiteitä muodostetaan koko ajan yhdessä.” ”On käytävä vuoropuhelua maailman kanssa ja rohkaistuttava jättämään tunnejälki ihmisiin.” Sellaista keskustelua toivoisin käytävän myös yhteiskunnallisella tasolla nykyistä enemmän. Se kuuluukin olennaisena osana demokratiaan. Toivoisin myös tutkijayhteisöiltä, yliopistomaailmalta aktiivisempaa osallistumista keskusteluun. Siinä maailmassa asiat on perusteltava kunnolla, eivätkä ulostulot pohjaudu ”musta tuntuu” -ajatteluun. Vihapuhe ei ole oikea väline tunnejäljen jättämiseen.

”Maailma on kaukana valmiista” luki yhdessä saamassani joulutervehdyksessä. Koskaan maailma ei tule valmiiksi, mutta siitä voi tehdä aina paremman paikan elää ja olla. Siihen meillä kaikilla on mahdollisuus joka päivä omassa elämässämme ja niissä yhteisöissä, joissa toimimme. Elämä on täynnä valintoja, jotka vaikuttavat niin omaan kuin muidenkin tulevaisuuteen. Suvaitsemattomuus on kuin kulkutauti, joka leviää nopeasti, jos sen annetaan tapahtua.

Suvaitsevaisuus, ymmärrys ja toisen ihmisen asemaan asettuminen ovat asioita, joihin jokaisella lapsella on oikeus saada opastusta. Toiset ovat luonteeltaan myötätuntoisempia, mutta toisille elämän taidot on opetettava ymmärryksen kautta: ”miltä sinusta itse tuntuisi, jos joku toimisi sinua kohtaan väärin?”

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!

Sari Tirronen
tiedotuspäällikkö

Kommentit

Lähetä kommentti