Hoitotyö koetaan merkitykselliseksi
Oli mukava lukea SuPerin opiskelijajäsenkyselyn tuloksia. Miksi hakeuduin lähihoitajakoulutukseen? -kysymykseen tuli vastauksia satoja sivuja. Iso osa vastaajista oli valinnut lähihoitajakoulutuksen, koska alan työllisyystilanne näyttää hyvältä ja ala koetaan mielekkäänä. Halu auttaa ihmisiä, jotka tarvitsevat apua, on merkittävä alalle hakeutumisen syy. Kyselyyn vastasi 1 472 SuPerin opiskelijajäsentä, joista suurin osa on lähihoitajaopiskelijoita.
Vastauksissa näkyy myös yleinen taloustilanne ja epävarmuus työpaikoilla. On paljon alan vaihtajia, jotka haluavat varmistaa työpaikkansa. Koetaan, että on turha opiskella sellaista alaa, joka ei kuitenkaan tarjoa mahdollisuuksia toimeentuloon. Hoitoalalla työllisyystilanne on vielä monia muita aloja parempi, vaikka työttömyys onkin kasvanut myös sillä sektorilla. Alan vaihtajissa on paljon sellaisia, jotka haluavat tehdä merkityksellistä, ihmisläheistä työtä. Hoitotyö tarjoaa mahdollisuuden tähän tarpeeseen.
On myös opiskelijoita, jotka ovat pitkään haaveilleet hoitoalasta, mutta ovat jostakin syystä aikanaan valinneet toisin. Nyt on tullut oikea hetki toteuttaa omat haaveet. Vastaajien joukossa on myös omaishoitajia, jotka ovat käytännön kautta huomanneet sopivansa alalle ja innostuneet siitä. Myös miehet ovat saattaneet haaveilla hoitotyöstä jo nuorena, mutta yleisen asenteen muuttuessa valinneet alan vasta myöhemmällä iällä.
Opiskelijoiden keskuudessa ala koetaan hyvin merkityksellisenä. Vastaukset ovat samansuuntaisia kysyttäessä jo työelämässä olevilta lähihoitajilta. Ala koetaan merkityksellisenä, mutta koetaan myös, ettei ole mahdollisuutta hoitaa asiakkaita niin hyvin kuin haluaisi. Tähän asiaan on ehdottomasti puututtava.
Toivoisinkin, että työpaikoilla ja päättäjien toimesta tehdään sellaisia ratkaisuja, jotka ylläpitävät tätä innostusta. Palkan on oltava asianmukainen ja sillä on aidosti pystyttävä elämään. Koulutettua hoitohenkilökuntaa on oltava riittävästi. Osaamista on saatava käyttää koko laajuudessaan. Asiakkaita on oltava mahdollisuus hoitaa hyvin ja työantajan on luotava siihen edellytykset. Myös hallituksen ja eduskunnan on omalta osaltaan mahdollistettava edellytykset hyvälle hoitotyölle.
Kommentit
Lähetä kommentti
Sari Tirronen
Viestintäjohtaja
sari.tirronen@superliitto.fi